Vuoden 2010 satoa

Tässä ihan pikkuisia paloja meidän vuodesta. Jääpähän itsellekin muistoksi.

Tammikuussa käytiin pakkasista huolimatta grillailemassa läheisellä kodalla. Lunta oli kerrankin tarpeeksi. Saatiin myös veljeni vieraisille ja mukaan grillaamaan. Kuvan on ottanut veljeni.


Helmikuussa makkarin sisustus sai kyytiä. Uusi sänky ja yöpöydät saatiin vihdoin viimein kotiin, tosin vieläkin olis kamalasti tekemistä (kuten aina), jotta makkari olis rouvalle kokonaan mieleinen. Seinät on edelleen kauheat!


Maaliskuussa rempattiin tyttöjen huone. Oli jo aikakin! Kiva tuli, ainakin lasten mielestä. Vaahtokarkkiseinät, mulla vähän heitti kun värejä arvioin...


Maaliskuussa täällä on lasten hiihdot, ja sitä odotetaan koko kevättalvi. Kaikki saavat mitalin, mut tällä kertaa isommat ilahtuivat myös kun huomasivat olevansa hiihtäjien kärkipäässä, vaikkei sentään ihan kolmen parhaan joukossa. Aika lähellä kuitenkin, mikä on aika ilahduttavaa.


Huhtikuussa aloitettiin bussireissut. Oli aika ihanaa ajella kun illalla ei ollut säkkipimeää. Tai siis istua vänkärin puolella, mies hoiteli ajamisen.


Toukokuussa pienin oppi pyöräilemään. Käytiin myös koko perheellä pyöräretkillä. Miehellä oli joku ihme Willie Nelson-kausi frisyyristä päätellen!

Kauan odotettu kesä! Ja vieläpä vapaalla (lue työttömänä) ihan koko pitkä kesä! Tosi luksusta, vaikka talous oli välillä aika tiukalla.


Kesäkuussa emäntä ihaili niin kovasti omenapuiden kukintaa, että kasvimaa jäi ihan hoitamatta. Kauhulla mietin mikä kitkeminen on edessä ensi kesänä...


Heinäkuussa matkailtiin bussilla lähelle ja kauemmaksikin. Tosin autossa ei sisällä kauaa viihdytty kun oli niin kuuma. Sentään yöllä oli vilpoisampaa.


Ilmat oli niin ihanat kuin vain voi olla! Ei minkäänmoisia haalari/toppahanska/lumikenkäongelmia. Ei edes muistoa moisesta. Ah!


Elokuussa näin ystäviäni, vietettiin naisten kesken laatuaikaa. Syötiin jätskiä ja käytiin yhdessä ulkoilmanäyttelyssä. Onni on hyvät ystävät!

Mun Sakupelle oppi uimaan! Ja poika sai virvelillä ison hauen.

Syyskuussa käytiin katsomassa autotemppuja.

Vastapainoksi minä kävin Vaasassa kurssilla ja sain nukkua yksin hotellissa (luksusta!) ja ehdinpä vielä Ruotsin puolellekin auto-ostoksille. Ei meille tosin autoa sillä kertaa ostettu. Ai niin, pikkueteinenkin tuli maalattua, lattia laitettua ja mööpelit paikalleen.

Lokakuussa aloitin työt. Tulipa myös metsästettyä hiiriä. Ensilumi satoi meille keskellä lokakuuta. Lunta tuli tupaan myös talometsästyksen tiimoilta, haaveiltu pappila meni sivu suun. Oi oi noita kiviportaita. Niinkuin mies sanoo, ihan pikkusen-vähän harmittaa. Varsinkin nuo portaat!

Marraskuussa maalasin keittiön seinät. Vihdoin viimein! Näin meillä aina projektit viivästyy, mut tällä kertaa saatiin myös koristelistat paikoilleen.

Sairasteltuakin tuli, niin lasten kuin aikuistenkin. Kiloja karisi muutama juuri sopivasti ennen joulua! ;D Lapsilla oli niin enterorokko kuin vesirokkokin. Siis ihan ihqua, varsinkin kun oli itsekin sairaana!

Joulukuussa valmisteltiin tietysti joulua. Ulkoillakin ehti kaiken sen leipomisen lomassa, ja pakkaset pisti posket punaisiksi.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille rakkaille, ystäville ja kylän miehille sekä tietty teille muille bloggaajille! Siunattua uutta vuotta kaikille teille!

"Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi." Psalmista 65

Ihana arki!

Oi että mä olen iloinen että arki on taas kuosissaan! Meinas mennä hermot jo aattona, viimeistään ne meni tapanina. Huh, onneksi ei enää. Töistä kotiin tullessa mieli on taas seesteinen, tai ainakin niin väsynyt, ettei oikein mikään saa tämän rouvan mielenrauhaa järkkymään.


No, tässä on taas onneksi aikaa seuraavaan koitokseen. Lapsille uhosin että seuraavat joulut ja synttärit on sitten hyvin monta astetta vaatimattomammat. Saas nähdä... Lapset olivat ainakin haltioissaan lahjoistaan, eikä itselläkään ole valittamista siltä suunnalta. Silti kaipailen joulunvietolta jotain muuta, jotain yksinkertaisempaa. Ehkä juuri sitä joulurauhaa ja hiljentymistä.


Pukkia meillä ei tänä vuonna käynyt, mutta tää pikkupukki kyllä. Isäni ja äitini tekemä, kiva lelu ja koriste. Yleensä en tontuista niin tykkää, mutta tää on kiva. Näytän sen vähän myöhässä, mutta tää piiloutuukin nyt talviteloille odottelemaan seuraavaa kertaa. Kyllähän se joulu tonttuineen taitaa kaikesta uhoamisesta huolimatta tulla ensi vuonnakin.

Jos saisin valita

Sua, Jeesus, katsomaan saanko tulla
luo seimen Daavidin kaupunkiin?
On kasvot lapsosen myöskin sulla
ja kädet pienoiset eikö niin!

Mä tietä kysyisin paimenilta,
Kun maahan kaukaiseen saavuttais.
Jos pimentyisi ja tulis ilta,
Mua tähti Jumalan johdattais.

Sun enkelvartios nähdä saisin
Ja lahjat viisaitten tietäjäin.
Sun pyhää kättäsi koskettaisin
Ja hiljaa kuiskaisin Sulle näin:

Sua kiitän, Jeesus, mä lapsi pieni.
Sun ystäväsi kai olla saan?
Sun kanssas kulkea tahdon tieni
Ja päästä kaupunkiin taivaan maan.

Sanat Sirkka Valkola-Laine

24.12.2010

Täällä on käyty joulukirkossa ja syötykin, nyt odotellaan että pienimmätkin saavat lautasensa tyhjiksi. Pienimmäisellä on ollut kuumetta, ja kaikki käy hieman hitaammin kuin yleensä. No, kohta kai availlaan paketteja, joulupukki kun ei meille tänä jouluna ennätä. ;) Mutta pitemmittä puheitta:

Rauhallista ja siunattua joulunaikaa kaikkiin koteihin!

Amaryllis ja jouluahdistus

Hyvää neljättä adventtia!


Mun amaryllis oli avannut kukan, mutta varsi päätti antaa periksi painovoimalle. Ei auttanut kuin katkaista se ja laittaa leikkokukaksi. Kivahan se on noinkin. Onneksi löytyi lasinen pullo (ketsuppisellainen) johon varsi mahtui. Vielä olis kaksi nuppuista vartta odottelemassa, jospa ne jouluksi ehtii.

Mua täällä ahdistaa krääsän hankkiminen. Tai ylenmoinen tavaran haalinta. Tekee mieli karata jonnekin erämaamökkiin ihan yksin, niin ei näkis tätä lahjatouhua. Onhan lahjoja kiva saada ja antaa, mut onko niitä hankittava ylenmäärin, niin ettei mikään enää tunnu miltään?

Onneksi siskolla oli hyvä idea, kierrätysjoulu. Lahjaksi kierrätystavaraa, ei ollenkaan uutta. Ja kukas sanoo että sen pitää olla tavaraa? Ensi jouluksi idean vois yrittää lanseerata täällä kotona. Mitähän mies ja lapset sanoo...? Varaavat varmaan ihan itse sen erämaamökin mulle ja lähettävät eukon sinne pikapostina, palautus mahdollinen vasta uudenvuoden jälkeen. Hmmm, ei se oikeestaan mitenkään huonolta idealta kuullosta...!

Nojaa, stressitöntä jouluviikkoa kaikille! Eiköhän se taas tästä! ;)

Siipensä polttaneet

Pakko oli taas vähän leipoa. Tuli niin hyvä idea vastaan netissä surffaillessa että oli pakko testata. Ja ihan kivaahan leipominen on. Sivutuotteena syntyi pikkuenkeleitä. Osa sai kyllä siipeensä, mutta niinhän se tuppaa monesti olemaan. Kauniita silti, mitä nyt hieman katkeraa sivumakua havaittavissa.


Illan teemana oli enkeleistä huolimatta "Lumiukon PAINAJAINEN". Täältä löytyi kiva idea, sekin kyllä jostain muualta napattu. Ja tässä nää mun ukot.


Ukkojen ystäväkuva paljastaa että osalla on asiat paremmalla mallilla kuin toisilla. Toista hymyilyttää mutta toinen ei löydä sanoja, saati suutaan kertoakseen kuinka ketuttaa. No, kohta ovat samassa jamassa. :)


Tämmöstä iltapuuhaa täällä, mites muilla? Joko on joululeipomukset tehtynä?

Aamun pakkasessa

Hrr, kun täällä on kylmä! -17 ja tämä täti on jo ihan jäässä. Mitenkähän selviän niistä luvatuista paukkupakkasista?


Aamulla oli kylmyydestä huolimatta kaivettava kännykkä esiin. Pakkanen oli koristellut mun pelkistetyn (siis keskeneräisen) pajukranssin niin kauniisti etten itse osais moista vaikka yrittäisin. Ei millään lumisuihkeella tuollaista saa aikaan. Pihan pensaat ja puut olivat myös niin kauniit että ihan pakko oli vähän kuvata. Lainakamera jäi omistajalleen ja etsintä jatkuu, mut onneksi on tää kännykkä, vaikka sen kameran ominaisuudet ei päätä huimaa. Vaan näitä kännykuvia ei tartte pienennellä tietokoneella, lainakameran kuvia en oo saanut edes laitettua blogiin kun en enää muista miten kuvia käsitellään... :D


Kylmyydestä vielä sen verran että töissä ei meillä ole kuin yksinkertaiset ikkunalasit ja arvatkaa paleleeko vaikka on neljä paitaa päällekkäin. Pelkään koko ajan sairastuvani flunssaan, ja niin taitaa pomokin pelätä. Toi nimittäin sähköpatterin mun iloksi. Jospa tässä siis pysyis terveenä. Muutenkin töissä on mennyt ihan kivasti, vaikka kränää palkanmaksusta on. Meillä oli tässä yks kerta hieman suukopua pomon kanssa ja jää nyt nähtäväksi seuraavaan palkkapäivään et mitä tilille tupsahtaa. Ylläreitä täynnä tämä elämä! ;)

Neljä vuotta

Neljä vuotta sitten minä tuli tähän taloon ensimmäisen kerran. Vessassa käydessä näin kolmen lapsen hammasharjat rivissä seinälle kiinnitetyssä telineessä. Meinasi päästä itku. Kai sen jo silloin tiesi, ettei täältä noin vain lähdetä. Ei ainakaan enää silloin kun näki lasten hymyn ja miehen ystävälliset silmät hänen kysyessään josko tavattaisiin vielä uudestaan.


Neljä vuotta. Lyhyt kuin silmänräpäys, pienimmälle yhtä pitkä kuin koko tähänastinen elämä. Tänä päivänä voin sanoa olevani onnellinen.

Lahjalistat

Täällä on tehty lahjalistoja. Nauruks meni kun näin esikoululaisen listan ja kuulin selityksen. Näin se menee kirjoitusvirheineen kaikkineen:

"Radysty bil. Kapola me. Allt som man behövär när man ska spela isoky."

Kuulemma radio-ohjattava auto kapulalla (se ohjausjuttu), jottei tule sellaista joka vedetään käyntiin. Vedetään käyntiin? Samoin toivottu on jääkiekkovarusteita. Isonveljen jääkiekkoinnostus on tarttunut pikkuveljeenkin. Miten niille hennoo sanoa että ainakaan minä en töiden jälkeen lähde ajamaan enää yhtään minnekkään. Ruuan jälkeen kun on olo yleensä kuin kuvan kissalla. Kuva lainattu täältä.


Tuleekohan lapsista umpitolloja kun töiden väsyttämät aikuiset lorvaa kotona ja kieltäytyy kyydittämästä harrastuksiin? Tätä se sit on tää maalaiselämä, lapset katkeroituu navetan perälle jääkkiskypärä päässä ja miettii miks aikuiset on laiskoja ja tyhmiä. :D

Sain kameran lainaan viikonlopuksi. Rasittaa suunnattomasti kun sillä ei automaattisesti vaan tulekaan upeita kuvia. Rasittaa myös tekniikan opettelu. Mä en ole enää tarpeeksi nuori opettelemaan uusia teknisiä juttuja! Saas nähdä mitä tästä tulee...

Omalta osaltani toivon että joulu menee rauhallisesti, pääsen käymään kotosalla ja ehdin tavata myös ystäviä. Ja jos tässä tuo kamera tulee hankittua, niin olis kiva oppia sitä käyttämään. Joo ja suklaata, pliis! Hyvää sellaista.

Linnanjuhlia ja kameramietteitä

Voi jestas mulla meinas päästä nauru kun tyttö eilen kommentoi linnanjuhlia. Lupasin että hän saa katsoa telkkua puoli yhdeksään ja sitten on sovdags. "Tietysti kun mä olen just tällaista kaivannut, niin pitää lähtee nukkumaan!" Vai että ihan kaivannut? ;D No näköjään se ilahduttaa niin ison kuin pienenkin tytön sielua kun näkee kauneutta. Kivaa oli että katsottiin edes alku yhdessä, meidän perheen miehiä kun ei kauheesti kiinnostanut. Paitsi Veltto Virtanen, kun se näytti sormimerkkejä... Voi sitä hirnumisen määrää!


Olihan muuten taas niin hienoa ja ihania pukuja ja kauniita kampauksia. Lapsia ihmetytti miks me ei oltu saatu kutsua. Hmmm, miksköhän ei? Ei tainnut postipoika löytää tänne maalle. Kiusasin miestä ettei se edes uskaltais lähteä juhliin, kun viihtyy paremmin autotallissa. Siellä se tälläkin hetkellä touhuaa. Taas uusi projekti menossa. (Salainen murrr tässä kohdin!)

Minä taas harkitsen kameran ostoa. Hohhoijaa, mistä sitä tietää mikä olis hyvä? Järkkäriä olen katsellut, mutta merkkejä ja malleja on vaikka hurumycket. Onko kellään vinkkejä? Meillä on aina pimeää, joten valovoimainen linssi sais olla... Vai onko linssillä mitään merkitystä näin digiaikana? Mä olen pihalla kuin lumiukko näiden digien kanssa!

Vaan nyt väsyttää jo sen verran että on pakko lähteä yöpuulle. En voi käsittää että postauksen kuvasaldoksi jäi Veltto Virtanen... Vaan näin mennään tällä kertaa! ;) Hyvää yötä ja kauniita unia!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kiitollisin mielin täällä mietitään aiempia sukupolvia, joiden ansiosta meillä on vapaa maa. Ostin lehden, jossa kerrotaan naisten kohtaloista sotien aikana. Hurjaa luettavaa. Ei voi kuin ihmetellä kiitollisena, miten he ja Suomen miehet ovat sota-ajoista selvinneet. Vapauden hinta on ollut karmaiseva.

Heidän tekemänsä uhrauksen vuoksi minä saan täällä kotona paistaa kakkuja ja leipää jouluksi, istua ruokapöytään ja syödä itseni kylläiseksi. Ei voi kuin kiittää ja pyytää että Herra siunaa maatamme ja varjelee sodalta.

Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.

Herramme, kirkasta meille
kasvos laupiaat,
niin että armosi alla
toivoa rohkaisemalla
kukkivat roudan maat.
Vaivoissa näytä meille
kasvosi laupiaat.

Tutkien sydämemme
silmäs meihin luo.
Ettemme harhaan kääntyis,
ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle
siipies suoja suo.

Virsi 584

Metsäläiset

Kyllä on ollut ihanat ilmat tässä viime päivinä. Eilinen meni kyllä ihan kaupoilla, mutta tänään käytiin miehen ja koirien kanssa puolentoistatunnin kävelylenkki. Kyllä oli ihanaa! Luontokin on niin kaunis lumisena, eikä pakkasta ollut kuin vaivaiset viisi astetta. Kelpas kävellä!


Meidän touhupetterit kisus keskenään, eivätkä näyttäneet väsymyksen merkkejä vaikka tarvottiin lumessa sopivan pitkä lenkki. Omistajat taas vähän uupuivat, onneksi oli termarissa kaakaota mukana. ;)


Kaakaopaikalla Saku toimitti innokkaan tutkimusmatkailijan virkaa. Tuosta oli kotiin vielä jonkin matkaa, ihan sopiva sunnuntailenkiksi tuo puolitoista tuntia. Jospas ottais huomenna uudestaan myös lasten kanssa.

Hyvää ja siunattua alkavaa viikkoa kaikille!

Meidän kaksivuotias

Muistan kun ennen koiran hankkimista inhosin sitä, kun ihmiset inhimillistivät eläimiä. "Mun vauva, meidän lapsi" jne. En voinut tajuta kuinka kukaan voi sanoa koiraa lapsekseen tai helliä kissaansa kuin pikkuvauvaa. Vaan kuinkas kävikään...


Mun karvaisesta vauvasta on tullut jo kaksivuotias iso poika! Energiaa riittää joskus liikaakin, niin että emäntää rasittaa. Kotiintullessa koira häsää jaloissa ja haluaa pussata niin ettei pystyssä tahdo pysyä.


Muiden koiria kohdatessa se järjestää kohtauksen ja emäntä saa apinakädet ja käheän äänen kiskoessaan kaulapannasta ja sähistessään koiraa hiljenemään. Ei ole auvoa aina, mutta on se niin rakas!


Synttärisankari sai tietty oman lahjansa (moista lahjontaa en myöskään voinut ennen sietää!) ison puruluun muodossa. Häntä pystyssä se kiikutettiin olohuoneeseen, jottei kukaan vain ehdi nappaamaan sitä kuonon edestä.


Tässä siis Saku, alias Sakupelleville, kaks vuotta! Iso poika.

Välillä

Välillä ärsyttää että reviiri työn ulkopuolella rajoittuu omaan pihaan ja kahdeksan lyhtytolpan väliin. Onneksi on koira. Sen kanssa voi kuljeksia lyhtytolppien väliä kahdestikin päivässä ilman että naapurit luulee mun tulleen lopullisesti hulluksi.

Onneksi on myös netti. En ole täällä maalla ihan täydellisessä pimennossa ja sosiaalisessa tyhjiössä, on edes virtuaalisesti jonkinmoista sosiaalista elämää.

Tähän loppuun olisin halunnut linkittää Miljoonasateen "Kaupunki"-biisin. Olis passannut, muttei onnistunut. Kylläs on surkeeta.

Otetaan sen sijaan sit tämä.

Se toinen hylly

No nyt se sitten on paikallaan. Kuvat piti ottaa yökuvaus-toiminnolla, kun ei muuten olis kuviin tullut mitään muuta kuin pimeää suttua. No, saapahan noista selvää, pitää ottaa uudet kuvat taas kun on valoisampaa.


Toiseen päähän hyllyä pääsi joulukalenteri ja muuta ajankohtaista romua, toiseen taas teevermeitä. Sekalainen seurakunta, mutta niinhän se tuppaa meillä olemaan. Missähän se mun sisäinen minimalisti oikein taas luuraa?


Joulukuusetkin haettiin, olkkariin isompi, keittiöön pieni. Toivottavasti jakselevat joulun yli, en jaksais hakea uusia. Tarkoitushan aina on, että pikkujouluna olis pikkukuusi, isompi haettais olkkariin lähempänä joulua. Viime jouluna kuuset eivät olleet sisäilmasta moksiskaan eivätkä pudottaneet neulasiaan kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Päästiin siis helpolla.


Jouluseimen oon saanut pyhäkoululapsilta, ja se on mun aarre. Ennen en olis ollenkaan edes vilkaissut moista (sain yliannostuksen keraamisista pikkuesineistä lapsena) mutta jotenkin tuo hellytti sydämen. Siksi se saa kunniapaikan kaapin päältä joka joulu. Jospa se osaltaan muistuttais lapsia (ja aikuisia!) siitä ettei joulussa ole kyse paketeista, tontuista ja joulupukista, vaan ihan jostain muusta. Hyvää ja siunattua alkavaa viikkoa kaikille!

Ne listat! Ja pikkujoulu :)

Voiko olla totta ollenkaan? Meidän keittiössä on vihdoin viimein neljän pitkän vuoden jälkeen koristelistat paikallaan! Huhhahhei ja glögiä pullo! Tää on ihan ennenkuulumatonta. Keittiö näyttää jopa valmiilta nyt. :)


Ei tuossa kauaa nokka tuhissut kun mies kävi autotallissa sahaamassa listat oikeaan mittaansa. (Neljän vuoden odotteluaikaa ei lasketa!) Illalla ne pääsi sit paikoillensa. Vielä olis yks hylly laittamatta, mutta sekin varmaan on paikallaan tänä iltana. Ja arvatkaas mitä, nyt mieskin myönsi ettei sininen sohva oikein passaa väreiltään keittiöön. Eli meillä on nyt kyllä täällä ihan uudet tuulet puhaltamassa, sohva kun on ollut miehelle kuin mikäkin pyhäinjäännös, jonka maalaamisesta ei ole passannut marista.


Joulutötterökin pääsi seinälle, lapsen tekemän kuusenkoristeen ja karkkikepin kera. Samoin pikkutonttu muutti hyllyn päälle, se on siellä siksi että pelkään lasten tai koiran saavan sen käsiinsä/hampaisiinsa. Tonttu on mun vanhempien yhdessä tekemä, ja tärkeä joulutunnelman tuoja.


Ruotsinkielisellä seudulla eka adventtina juhlitaan aina pikkujoulua. Niinpä meilläkin oli pikkutonttu käynyt yöllä laittamassa lasten sänkyjen päätyyn kalenterit ja suklaakarkkeja. Karkkipusseista oli "joku" illalla napannut pukit pois ettei muksujen mahat mene makeasta sekaisin, ja pukit muutti kellon päälle. Lapset olivat haltioissaan kun näkivät pukit kellon päällä toljottamassa. Hyväksi onneksi kello oli myös pysähtynyt yöllä, ihan varmaan oli kuulkaa TONTTU pysäyttänyt sen! Tai sit vaan joku ihan tavallinen ja hajamielinen tonttu oli unohtanut vetää kellon, se kun ei ole mikään pattereilla toimiva. Mut sitä ei passaa lapsille kertoa! :D Hauskaa pikkujoulua kaikille!

Vihdoinkin!

Käytin pakkosairaslomani hyväksi ja maalasin keittiön seinät. Alkuperäinen idea oli repiä yläosan tapetti pois ja maalata seinät kokonaan, mutta nyt mentiin näin. Mies ei ollut vielä valmis luopumaan sinikellotapetistaan...


Alle jäivät myös mun värikokeilut, siksikin oli melkeen pakko maalata. Koko joulun olisin kiristellyt hampaitani jos oisin nuo läikät seinällä nähnyt.


Oudosti valo saa värin näyttämään kuvissa sinertävältä, vaikka se onkin tuollainen vaalea kitti. Paljon keittiö valaistui ihan vaan maalaamalla, kiva ylläri! Oikeasti tuo ei ole ihan vielä valmis, pitäis vetää vielä toinen kerros jottei sininen varmasti kuulla läpi.

Onneksi maalikaupan mies on jämerä ja keksii aina parhaat maalit meille. Mä en osaa katsoa värejä kovin tarkasti, joten apua kaipaan aina maalivalinnoissa. Tänään en hetkeäkään epäröinyt kun Rolf ehdotti tätä väriä. Helpommalla ei vois päästä. :) Mitään vempulointia en jaksa joten paree mun on kysyä neuvoa.


Jaa-a, nyt keittiössä on kyllä kauhea huller&buller, ja ruokaa pitäs varmaan alkaa laittamaan. Lapset siivoo huoneitaan kun huomenna on täällä lillajul enkä halua että huoneet on ihan sekaisin. Leipomiset jäi nyt sit myöhempään ajankohtaan mutta eiköhän senkin vielä ehdi. Vielä voittajan hymyä loppuun :D