Ostetaan valheenpaljastuskone

Oijasevoijase, sanon minä. Kuten tuli aiemmassa postauksessa todettua, ei koulumaailma kovin paljon vuosien saatossa muutu. Huokaus.

Ekaluokkalaisen ja kaverinsa riidoissa oli lelu mennyt rikki eikä syyllinen ole oikein selvillä. Toinen poika väittää molempien lelua heitelleen, ja toinen kieltää osallisuutensa. Ketä uskoa ja mitä tehdä? Molemmat viikarit saivat koululta tehtäväkseen tuoda viisi euroa korvatakseen lelun. Toisaalta ymmärrän että näin tehdään, varsinkin jos kukaan aikuinen ei tapausta ole nähnyt. On tietysti myös hyvä oppia, että asioilla on seuraamuksia ja tekemisistään pitää ottaa vastuu. Samalla ehkä opitaan, että kaikkien kanssa ei aina kannata kaveerata. Harmi siinä mielessä, että tämä samainen kaveri on aiemminkin syyttänyt muita vaikka on itse ollut pahanteossa. Se ei silti tarkoita sitä, että meidän mukelo puhuisi tällä kertaa totta. Plääh. Valheenpaljastuskoneella olis käyttöä. Ei löytyis kenenkään varastosta käytettynä..?

Kurjan postauksen vastapainoksi hempeitä kukkasia, jotka mies toi eilen. Voi mun kultaa! Se oli niin tyytyväinen, kun oli löytänyt hienon kimpun ja vaimo ilahtui kovin. Monet muut miehet eivät kuulemma olleet ostaneet kimppua, vaan "halvan" ruukkukukan. Voi hassua! :D Mulle kelpaa kukka kuin kukka, vaikka onhan tää kimppu aivan ihana.

Eipä näitä katsellessa paljoa paha mieli vaivaa. Taidan keskittyä tämän illan kukkien ihasteluun, ja selvittää kouluasioita huomenna virka-aikaan.

Leikkiä vaan

Vaikka yhteiskunta muuttuu ja kehitystä tapahtuu, eivät kouluajat miksikään ole muuttuneet vuosien varrella. Aina sattuu ja tapahtuu. Tänään bussilla kotiin tulleet koululaiset kertoivat, kuinka kaikki bussissa olivat saaneet hyvät naurut kotimatkalla. Eräs tyttö oli näyttänyt jotakin kännykästään saman koulun pojalle, joka oli reagoinut lukemaansa aika vouhkaten. "Ei ikinä, mitäääh, en tosiaankaan!", oli poika mölissyt niin, että kaikki kuulivat. Tyttö-parka oli kysynyt, josko poika alkaisi hänen kanssaan seurustelemaan. Kaikki bussissa nauroivat, paitsi yksi. :/

Kyllä elämä on aika kovaa välillä, oli sitten lapsi taikka aikuinen. Onneksi nämä muksut täällä kotona ovat aika ymmärtäväisiä, vaikka tietyissä tilanteissa kuurot korvat omistavatkin. Sekin on kai tyypillistä joka lapsiperheessä..? Pitänee vielä vähän jutella heidän kanssaan, jos moisia tilanteita tulee eteen vastaisuudessakin. Voihan olla, että naurun aiheena on joku päivä yksi näistä meidän lapsosista.

Leikkiä vaan, oliskohan niin?

Mr Yrjö

Meille tuli vieras, joka ei todellakaan ole toivottu. :(

Lapset olivat menneet jo nukkumaan, kun poikien huoneesta kuului outoa mörinää ja rapinaa. Mietin jo, josko ekaluokkalainen leikkii legoilla eikä olekaan nukkumassa, (ääni kun kuulosti vähän legojen rapinalta) mutta totuus oli toinen. Oven alta syöksähti muutamakin makaroni toisen mörinä-äänen kuuluessa. Oksennustauti tuli taloon.

Yäk! Puistattaa vieläkin. Onneksi mies on kiltti ja siivosi jäljet. Minä en olisi oksentamatta pystynyt. Kävin kyllä hiha suun edessä ovelta suihkimassa pesuainetta lattialle, mutta nytkään en voi istua olohuoneessa kun sinne asti haisee oksu. Saapa nähdä kiertääkö tauti koko porukan ennen ensi viikkoa. Koulustahan tää tuli, siellä on kuulemma jo useampi sairaana.

Voi kun saatais silti yö nukkua rauhassa, ettei kukaan toinen ala oksentelemaan. Eihän meillä ole edes tarpeeksi ämpäreitä jokaisen sängyn viereen.

Sorry, taas tätä arkirealismia, mutta muuta blogattavaa ei juuri tällä hetkellä tule mieleen... Pysykäähän terveinä ja peskää käsiä usein. Ei tiedä ikinä mitä pöpöjä nurkan takaa tulee vastaan.

Ps. Mies kävi tuossa just kertomassa että lisää tulee. Tosin tällä kertaa ämpäriin.

Se idiootti!

Nyt ottaa päähän, ja rankasti. Vaikken tänne blogiin yleensä halua valituspostauksia tehdä, niin tässä tulee yksi. Ärrinmurrin!

Muistatteko sen mun vähintäänkin "erikoisen", Luojan kiitos, entisen pomoni? Juttuhan meni niin, että aikansa minulle kettuiltuaan, hän lomautti minut noin puolen vuoden ajaksi, siihen asti, että työsuhteeni loppui. Olen siis odotellut tässä työtodistusta, ja viimeisiä lomarahoja. Tänään tuo todistus sitten tuli palkkalapun kanssa postitse. Palkasta oli vedetty rapiat kymmenen euroa Matkahuoltokuluihin. Siis tämä sen takia, kun pomo oli itse lähettänyt minulle kesällä yhden palkkatodistuksen toisen kunnan puolelle Matkahuollon kautta (meidän kylässä sitä ei ole), eikä suinkaan postitse, kuten oli sovittu. Minä siis jouduin kesällä maksamaan 11,40 euroa jotta sain palkkatodistuksen lunastetuksi, ja sitten se on vielä kerran vedetty palkastani! Voi ¤#!%#!!!

Kyllä täytyy ihmisen olla jotenkin sairas, että jaksaa tehdä koko ajan kiusaa, ja tehdä jopa laittomuuksia, kuten aiemmin. Onneksi ei tuollaisen, anteeksi nyt, hullun kanssa tarvitse enää olla tekemisissä!

Takkuamista

Voi elämän kevät!

Olen suunnitellut keittiötä taas oikein urakalla, mutta ohjelma temppuilee. Olisi niin kiva saada jo edes suunnitelma valmiiksi, mutta sen hiomisessa menee aikaa. Kaikki kyselemäni keittiötarjoukset ovat olleet liian kalliita, mutta Ikeasta saamme keittiön koneineen suhteellisen sopivaan hintaan. Kun tuo ohjelma vain toimisi...

Täällä siis elellään ihan entiseen malliin, vaikka päivitykset laahaavat etananvauhtia. No, sitä se nyt on tämän blogin kanssa. Aina ei ole innostusta eikä ideoita. Onneksi muilla on kivoja postauksia, joita käyn joka tapauksessa vilkuilemassa. :)

Voi mun puppea

Huomasimme Sakun toisessa silmässä punaisen palluran ennen viime viikon loppua. Kun ei sillä ole ollut koskaan ennen mitään oireita silmissä, annoimme olla ja päätimme käydä eläinlääkärillä seuraavalla viikolla jos ei punoitus mene ohi. Jo viikonlopun aikana toiseenkin silmään oli ilmaantunut samanmoinen punainen ryhelmä. Siis tosi nopeaa kehitystä! Minä kuvittelin että koira on raapaissut silmänsä karviaspuskassa marjoja maiskutellessaan, mutta toisin kävi...

Sakun silmiin on tullut jotain epämuodostumaa. Kävin eläinlääkärin puheilla eilen, ja saimme tujua kortisonia pillerimuodossa sekä silmätippoja. Lääkäri sanoi että vaiva olisi periytyvä, eikä siihen ole oikein muuta hoitoa kuin lääkitys, jota pitää jatkaa koko koiran eliniän. Jos ei lääkitys auta, ainoa mahdollisuus on kuoria sarveiskalvo pois, mutta korkeintaan sen voi tehdä kolme kertaa. Pahimmillaan koira sokeutuu.

Tänään on sitten annettu puolikas pilleri, ja tippoja. Tippoja saa olla tiputtelemassa kuusi kertaa päivässä, myöhemmin neljästi. Voi huokaus. Eipä tätä olisi voinut kuvitella. Tietäähän sen, että saksanpaimenkoirilla (kuten nyt muillakin kovasti jalostetuilla roduilla) on usein erilaisia perinnöllisiä sairauksia, mutta eipä sitä oman koiran kohdalle toivoisi. :/

Kuten kuvasta näkyy, on Saku kaikille meille kovasti rakas. Lapset tykkää ja koira tykkää heistä. Toivotaan että saamme vaivan kuriin lääkkeillä, muutoin meillä on sokea koira ennen pitkää... Kuulemma sokeakin koira pärjää kotona, mutta kyllä toivoisi että meidän karvakorva näkisi eteenpäin vielä pitkän aikaa.

Hyvää viikonloppua kaikille surkeista uutisista huolimatta. Minä lähden paijaamaan mun karvaista kultaa. Ja sitä toistakin karvaista, joka makaa päivän töistä uupuneena sohvalla.

Varjoja

Elämä jatkuu. Sen sai huomata jo aiemminkin. Ei pääse karkuun ruuanlaittoa, ei koiran ruokintaa, ei työvaatteiden valintaa. Suihkussakin on pakko välillä käydä, ja kaupassa. Virallisia asioita pitää hoitaa. Pakotietä arjesta ei siis näytä löytyvän, ja ehkäpä hyvä niin. Eihän tässä muuten eteenpäin pääsisikään.

Mun äiti ei enää ikinä soita mulle. Koskaan enää me ei puhuta puutarhasta tai siitä milloin sammalruusu mahtaa kukkia. Ikinä enää mun äiti ei tee mahtilöytöjä Lidlistä, eikä kysy ostetaanko jätskiä illaksi. Ei liioin hän näytä vaatelöytöjään kirppiksiltä. Enää se ei heiluta iloisena ikkunasta kun lähdetään kotimatkalle ja pyydä soittamaan sitten kun ollaan perillä.

Tää on ihan kamalaa. Sydäntäraastavaa. Itku on vieraana joka päivä.

Äh!

Voihan Purmon äh-mummo sentään!

Valtio sinipukuisten pakettiautoilijoiden muodossa teki aamulla ilmeisen selväksi että ylinopeus ei ole hyve, ja että on turha haaveilla laittavansa säästöön muutamaa kymppiä reissaamista varten. Jospas sillä vaaditulla satasella saataisiin vaikka tätä meidän kotoista soratietä kunnostettua muutaman sentin matkalta... ;D

No, ei auta itku markkinoilla. Sakot on maksettava ja ehkä kaasujalkaakin vähän kontrolloitava. Vaikea on vain sopeutua ajatukseen ettei trafiikittomalla tiellä saisi vähän leikkiä Kekeä. Nojaa, en mä oikeasti leikkinyt rallikuskia, oli vain vähän kiire töihin. Silti myöhästyin.

Tällainen päivän aloitus täällä. Toivottavasti teillä muilla päivä alkoi mukavammin!

Tuplana, kiitos!

Viskiä tänne ja sassiin! Ei sentään pullosta, vaan syön täällä salaa suklaamunia viskitäytteellä. Mums. Jotain hyvää tässäkin rasittavassa päivässä. ;)

Pomolla on taas joku kettuiluviikko menossa. Sillä tulee tällaisia viikkoja tasaisin väliajoin, meinasin jo kysyä kärsiikö se naistenvaivoista, mutten viitsinyt. Rasittaa kuunnella kettuilua joka päivä. Yleensä se kyllä loppuu, kun mulla menee hermot ja näpäytän takaisin. Mut oikeesti, täytyykö aikuisten ihmisten toimia kuin pahaiset kakarat?


Yritän kovasti suhtautua pomon piikittelyyn hälläväliä-asenteella, mutta aina lopulta mun kielenkannat vapautuu ja eukko saa kuulla kunniansa. Hänen mukaansa kukaan aiemmista työntekijöistä ei ole hänen kanssaan mun tavallani tapellut. No ei kai, kun ovat lähteneet lätkimään parin kuukauden jälkeen, yksi nainen jopa kaksi viikkoa kestettyään... Mut tähän työhön haastatellut henkilö on käynyt jo kahdesti multa kysymässä miten menee, nyt näin myöhemmin olen tajunnut hänen jo haastattelun aikana yrittäneen vinkata että työilmapiiri tässä työpaikassa ei ole ehkä se kaikkein positiivisin.

Toisaalta tää kettuiluviikko tuli aivan oikeaan aikaan. Mietin viime viikolla nimittäin paastoa, ja Heinimäen kolumni antoi mulle paastosuunnan. Ei siis ruokaa tai muuta, mutta kielenkantojen kurissa pitämistä. Pahan puhumista en ole voinut välttää, kuten tästä postauksestakin jo käy ilmi, mutta yritystä on. Vaan kyllä on kuulkaa vaikeeta... Mites teillä muilla, onko paasto päällä ja miten on onnistunut?

Tähän loppuun vielä sen oikean paaston ohjeet.

Meidän turvamme

Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset." Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.

Psalmi 90:1-6

Kaiken tämän luopumisen keskellä lapset haluavat aamupalaa, laulavat autossa Lady Gagaa, viettävät ystävän synttäreitä. Koira tahtoo työpäivää ennen ulos leikkimään, töistä tullessa sama juttu. Päivällä työpaikan vakimummot hakevat troppia vaivoihinsa ja jaarittelevat turhia pakkasista. Ihan kuin tämä talvi loppuisi nopeammin jos siitä joka päivä valittaa.

Ja minä mietin miten olisi pitänyt elää, olenko tarpeeksi rakastanut, miksi piti silloinkin sillä tavalla toimia? Miksen ollut enemmän läsnä, miksi juoksin niin paljon omia asioitani? Osasinko rakastaa, osaanko sitä vieläkään? Osasinko näyttää ja osoittaa että kyllä minä rakastin, ja vieläkin rakastan?

Onneksi on vielä aikaa, aikaa puhua ja osoittaa rakkautta. Näin haluan uskoa ja toivon kaikesta sydämestäni että se on totta.

"Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä." Saarnaaja 12:1

Hohhoijaa

Ei voi muuta kuin huokaista. Töissä ensin äkistä pomon kanssa ja ottaa siitä aiheetta kaikki syy omaan niskaan, ja sit kotona kuunnella lasten kinastelua milloin mistäkin. Ei oikein paista päivä tähän risukasaan. Plääh, sanon minä.


Onneksi viikonloppu meni oikein kivasti. Käytiin koko perheellä hiihtämässä, ihan miehen ehdotuksesta. Kaikki menikin tosi hyvin, jopa nelivuotias jaksoi monen kilometrin lenkin vaikka sauvatkin oli eriparia. Se ei kuulemma haitannut, koska pappallakin oli eriparisauvat. Kukaan ei illalla edes itkenyt että jalkoja pakottaa, joten taidetaan mennä uudestaankin. :)


Isoimmat ensiks, pienimmät perässä ja sitten vielä peränpitäjä. Taidettiin muistuttaa sorsapesuetta, niin tiiviisti pysyi nelikko isän kannoilla. Vaan mikäs oli hiihdellessä, kun ei ollut edes kauhean kylmä. Kaiken huipuksi oli pienet eväät mukana, joten jaksettiin reippaasti kotiin asti. Hiihtoreissua muistellessa hälvenee kurjankin työpäivän harmistukset ja lasten turhanaikainen kinastelu.

Välillä

Välillä ärsyttää että reviiri työn ulkopuolella rajoittuu omaan pihaan ja kahdeksan lyhtytolpan väliin. Onneksi on koira. Sen kanssa voi kuljeksia lyhtytolppien väliä kahdestikin päivässä ilman että naapurit luulee mun tulleen lopullisesti hulluksi.

Onneksi on myös netti. En ole täällä maalla ihan täydellisessä pimennossa ja sosiaalisessa tyhjiössä, on edes virtuaalisesti jonkinmoista sosiaalista elämää.

Tähän loppuun olisin halunnut linkittää Miljoonasateen "Kaupunki"-biisin. Olis passannut, muttei onnistunut. Kylläs on surkeeta.

Otetaan sen sijaan sit tämä.