Paastoon laskeutumisesta

Nyt se olis sitten paaston aika. Mulla se ei tarkoita (valitettavasti) herkuista luopumista, en näköjään klaaraa moista tällä hetkellä. (Suklaakakkua tekee nytkin mieli vimmatusti.) Eikähän paasto periaatteessa syömisestä luopumista tarkoitakaan. Luopumistahan se käsittelee, mutta myös saamista ja vapautumista asioista, jotka painavat ja jarruttavat. Fredrikalle terkkuja, sun sanomisena asia valaistui minullekin uudella tavalla. :)

Itse luen mieluusti tätä Jesajan lukua, joka vuosi vuodelta puhuttelee. Voi vain toivoa, että siitä jäisi jotakin omaankin arkeen, eikä se oma napa olis aina lähimpänä. Aika vapauttavaakin se voisi olla. Saas nähdä miten käy. Lapset ottivat muuten paaston itse puheeksi ja pyysivät, ettei syötäis ollenkaan roskaruokaa pääsiäiseen mennessä. Ohhoh! Olikohan koulussa ollut puhe paaston ajasta, kotona kun ei oltu asiasta puhuttu ollenkaan.

Ehkäpä paaston aikana ja sen jälkeen tapahtuu kasvun ihme, kuten kuvan amaryllikselle. Olin jo luopunut toivosta, minä kun en noita jouluksi ikinä saa kukkimaan. Kuolleelta näytti tämäkin sipuli, kunnes yksi päivä huomasin salassa kehittyneen yllätyksen. Jossain vaiheessa kevättä tuo kai sitten kukkii, jos ei emäntä onnistu kukintaa pilaamaan.

Oikein hyvää ja siunattua paastonaikaa sinulle, paastositpa taikka et. :)

Verhot, vihdoin!

Vihdoin viimein meillä on verhot makkarissa! Eihän tässä mennytkään kuin pikkuisen vajaa vuosi, kun verhotanko verhoineen otettiin alas ja saatiin uudestaan asennettua paikalleen. Näin meillä, hitaasti hyvä tulee.

Olen tyytyväinen näihin pellavanvärisiin, vaikka alkuperäisissä suunnitelmissa oli joko harmaat tai valkeat. Ihan selkeästi nämä sopivat värimaailmaan parhaiten. Valkeita vois ajatella tietty kesällä, mutta enpäs tiedä jaksanko kovin useasti noita vaihdella. ;)

Sen verran pitkään ollaan ilman verhoja oltu, että menee varmaan pari päivää ennen kuin totun makkarin muuttuneeseen ilmeeseen. Kovasti nuo muka pienentävät huonetta ja tuovat ikkunaseinää lähemmäksi. No, eiköhän tuohon totu. Kun sais vielä sen laminaatinkin lattialle! Mulla kun ei tää maha tästä lähiaikoina ainakaan pienene eikä olo kevene, joten paree olis toimia nyt kun vielä voi.

Tunnustus

Onnen Omenia antoi eteenpäin tällaisen tunnustuksen, kiitos siitä! Tämä pitäisi siis laittaa eteenpäin, ja kertoa itsestään 7 faktaa.

1. Olen aina tykännyt kukkasista, ja viherkasveja löytyykin melkein joka huoneesta. Tänä vuonna piti vähentää kukkaisinnostusta, mutta arvatkaa miten kävi...

2. Tykkään myös ompelemisesta ja muista käsitöistä, mutta ne tuppaavat usein jäämään kesken.

3. Tuo edellinen fakta ärsyttää itseäni kovasti, mutta vuosien saatossa siihen ei ole tullut muutosta. Onneksi mies taas on toisenlainen, muuten meidän koti olis varmaan totaalisen keskeneräinen (mitä se toki monessa mielessä on edelleen).

4. Vauvan tavarat ja muut jutut alkavat olla jo hankittuna. Tässä asiassa en halua jättää mitään viime tinkaan vaan toivon, että kaikki on valmista kun nyytti päättää tulla ulos. Aikaahan tässä kyllä pitäis edelleen olla ihan mukavasti, mutta paree valmistautua ajoissa. ;)

5. Raskauskiloja on tullut reippaat 14, veikkaan että mennään lähemmäs kahtakymmentä jos ei tää sokerivimmastus mene ohi.

6. Mieskin on lihonut, huono seura (herkkuja mättävä vaimo) hyvät tavat turmelee!

7. Tämänhetkinen lemppariherkku on Ben&Jerry's New York Super Fudge Chunk, eli suklaakermajäätelöä suklaa- ja valkosuklaapaloilla, saksanpähkinää, pekaanipähkinää ja suklaakuorrutettuja manteleita. NAM!

Minä laistan tästä tunnustuksen eteenpäinlaittamisesta, kun pitäisi 15 blogistia haastaa. Otahan haaste vastaan jos ei sitä juuri SINUN blogissasi vielä ole näkynyt, ja kerro seitsemän faktaa itsestäsi!

Huh!

Mulle riitti sittenkin vain se kukkien ihastelu, *pling* eilinen sotku koululla on selvitetty. Eikä valheenpaljastuskonettakaan tarvittu, muksu kun oli kuin olikin puhunut totta niin koululla kuin täällä kotonakin.

Mies soitteli tuossa ja kertoi että koululta oli otettu yhteyttä ja pyydetty jopa anteeksi, että poikaa oli suotta syytetty. Ohhoh! Olikin ollut yksi työntekijä, joka oli nähnyt mitä oli tapahtunut, muttei hän ollut enää paikalla kun asiaa eilen selviteltiin. Kyllä putos kivi tämänkin kasvattajan sydämeltä. Kurjalta tuntui eilen ajatella, että muksu ei mitään ole tavaroiden rikkomisesta ja resuamisesta oppinut. Näköjään on, ja hyvä niin.

Aika jännä homma, että itsensä tässä tunsi epäonnistuneeksi, vaikkei kyse ollut omasta virheestä. Koen silti että kasvatus on myös minun vastuullani, ja otan sen aika tosissani (kuinkas muutenkaan voisi?). Toinen puoli kolikkoa on ilo siitä, että näkee lasten kasvavan ja oppivan uutta. Että kaikesta arjen hosumisesta, pöpelikössä pyörimisestä ja juustokorvaisuudesta huolimatta niiden päähän on silti jäänyt jotain asiaakin. Olen ällikällä lyöty.

Ostetaan valheenpaljastuskone

Oijasevoijase, sanon minä. Kuten tuli aiemmassa postauksessa todettua, ei koulumaailma kovin paljon vuosien saatossa muutu. Huokaus.

Ekaluokkalaisen ja kaverinsa riidoissa oli lelu mennyt rikki eikä syyllinen ole oikein selvillä. Toinen poika väittää molempien lelua heitelleen, ja toinen kieltää osallisuutensa. Ketä uskoa ja mitä tehdä? Molemmat viikarit saivat koululta tehtäväkseen tuoda viisi euroa korvatakseen lelun. Toisaalta ymmärrän että näin tehdään, varsinkin jos kukaan aikuinen ei tapausta ole nähnyt. On tietysti myös hyvä oppia, että asioilla on seuraamuksia ja tekemisistään pitää ottaa vastuu. Samalla ehkä opitaan, että kaikkien kanssa ei aina kannata kaveerata. Harmi siinä mielessä, että tämä samainen kaveri on aiemminkin syyttänyt muita vaikka on itse ollut pahanteossa. Se ei silti tarkoita sitä, että meidän mukelo puhuisi tällä kertaa totta. Plääh. Valheenpaljastuskoneella olis käyttöä. Ei löytyis kenenkään varastosta käytettynä..?

Kurjan postauksen vastapainoksi hempeitä kukkasia, jotka mies toi eilen. Voi mun kultaa! Se oli niin tyytyväinen, kun oli löytänyt hienon kimpun ja vaimo ilahtui kovin. Monet muut miehet eivät kuulemma olleet ostaneet kimppua, vaan "halvan" ruukkukukan. Voi hassua! :D Mulle kelpaa kukka kuin kukka, vaikka onhan tää kimppu aivan ihana.

Eipä näitä katsellessa paljoa paha mieli vaivaa. Taidan keskittyä tämän illan kukkien ihasteluun, ja selvittää kouluasioita huomenna virka-aikaan.

Vähän erilainen ystävänpäivä

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni! Olen iloinen, että olette olemassa. :)

Minulla on taas tänä vuonna vähän erilainen ystävänpäivä. Siitä on nyt tasan vuosi, kun äiti joutui sairaalaan. Silloin ei pahemmin ystävänpäivää juhlittu, mutta yhdessä oltiin koko perhe. Siitä olen tosi kiitollinen.

Tänään haluan kiittää siitä mitä minulla on. Turha on menneitä murehtia tai pelätä tulevaa. Elämä jatkuu, ehkä erilaisena kuin ennen, mutta ei välttämättä huonompana. Olen kiitollinen siitä, että saan elää ja kokea niin iloa kuin suruakin elämäni varrella.

Viettäkää oikein suloisia hetkiä rakkaittenne kanssa niin tänään kuin huomennakin. Minäkin meinaan vähän leipoa yllätykseksi perheelle. Illalla katsotaan vielä jokin filmi, jota lapset ovat kärttäneet jo useaan kertaan. Yhdessä on hyvä olla.

Leikkiä vaan

Vaikka yhteiskunta muuttuu ja kehitystä tapahtuu, eivät kouluajat miksikään ole muuttuneet vuosien varrella. Aina sattuu ja tapahtuu. Tänään bussilla kotiin tulleet koululaiset kertoivat, kuinka kaikki bussissa olivat saaneet hyvät naurut kotimatkalla. Eräs tyttö oli näyttänyt jotakin kännykästään saman koulun pojalle, joka oli reagoinut lukemaansa aika vouhkaten. "Ei ikinä, mitäääh, en tosiaankaan!", oli poika mölissyt niin, että kaikki kuulivat. Tyttö-parka oli kysynyt, josko poika alkaisi hänen kanssaan seurustelemaan. Kaikki bussissa nauroivat, paitsi yksi. :/

Kyllä elämä on aika kovaa välillä, oli sitten lapsi taikka aikuinen. Onneksi nämä muksut täällä kotona ovat aika ymmärtäväisiä, vaikka tietyissä tilanteissa kuurot korvat omistavatkin. Sekin on kai tyypillistä joka lapsiperheessä..? Pitänee vielä vähän jutella heidän kanssaan, jos moisia tilanteita tulee eteen vastaisuudessakin. Voihan olla, että naurun aiheena on joku päivä yksi näistä meidän lapsosista.

Leikkiä vaan, oliskohan niin?

Arkipäivän ilahdutus

Aina ei tarvitse olla juhlapäivä, mutta arkinen toisen ilahduttaminen voi tehdä jokaisesta päivästä juhlan. Sain isommalta tytöltä ihanan kortin tässä yksi päivä.

Kortin kannessa lukee mamma, eli äiti.

Ja sisällä kortissa suunnilleen näin:

Kohta me saamme vauvan,

silloin sinusta tulee oikea ÄITI

vaikka melkein oletkin sitä jo

Aikamoisen suloista! Huomatkaa hieno piirros, istukka ja napanuora sekä pikkuinen vauva. Tyttö oikein osoitti niitä, etten vain katso korttia liian nopsaan ja jätä näitä hienoja yksityiskohtia huomioimatta. :)

Iloista lauantaipäivää ja viikonloppua jokaiselle!

Itseensä käpertynyt

Liekö näillä pakkasilla osansa asiassa, mutta olo on kovin itseensä käpertynyt. No, näin tuppaa talvisin käymään, onneksi sosiaalinen elämä yleensä piristyy kevään ja kesän aikana. Kuka näillä ilmoilla oikeasti lähtisi yhtään minnekkään? Pääsin onneksi käymään kaupoilla kun oli vähän lauhempaa, ja lapsetkin olivat jo terveinä. Nyt sitten ehtii taas käperrellä täällä kotosalla kuuman teemukin äärellä tai sohvalla lämpimän filtin alla.

Jos kuka niin Saku osaa käpertymisen jalon taidon. ;) Näin tämä meidän nuoriherra makoilee juurikin tuossa yhdessä talon vilkkaimmin liikennöidyistä oviaukoista, niin että emännällä menee monesti hermo koiraan kompuroidessa. Silti ei rakki ole ymmärtänyt vaihtaa lempipaikkaansa muualle. :D Vaan mikäs tuossa on loikoillessa, näkee niin taloon tulijat kuin sisällä ramppaavatkin ihmiset. Paras paikka uteliaalle siis.

Olettekos muuten huomanneet ARVONTAA Fafe&Nenne-blogissa?

Hulluus iskee,

tai vähintäänkin mökkihöperyys. Täällä on nyt istuttu kotona neljän seinän sisällä jo yli viikko, ensin pakkasten takia, sitten oksentelun. Eikä loppua näy... Alkaa jo mennä tän mamman hermot.

Tänään vielä katsotaan jos oireita on, ei siis ole ollut eilen, ja huomenna saavat toivottovasti kaikki lapset olla terveenä ja mennä kouluun. Tylsiintymistä havaittavissa siis niin lasten kuin aikuistenkin osalta... Parempi kuitenkin katsoa kuin katua, ei ole kiva jos lapsi sairastuttaa muita jos ei ole itse ihan terve. No, jospa tämä tästä taas suttaantuu.

Pakkasten heltiämistä odottelen kyllä, pääsis jo käymään asioita hoitamassa. Hirveällä pakkasella kun ei viitsi lähteä, kun ei kaupungissa saa autoa lämmitystolppaan kiinni. No, sama on ongelma useammalla suomalaisella, joten turha kai tässä rutista. Sen vaan sanon, että kyllä täällä kevättä jo odotellaan innolla! Tai edes vähän leudompia ilmoja.

Valituksesta huolimatta toivottelen mukavaa päivää kaikille!

8 uutta asiaa

Fredrikalta sain haasteen kertoa 8 asiaa itsestäni, siis sellaista jota en ole aiemmin kertonut. Hmmm. Mitähän tähän nyt sit kertoilis?

1. Olen asunut suurimman osan elämästäni Suomessa (ylläri!!!), mutta välillä myös Englannissa, Belgiassa ja Hong Kongissa. Viimeksi mainittu jäi sydämeen, oh! Belgiassa vois käväistä näin 13 vuoden jälkeen, enää maa ei ketuta. Lontooseen lähtisin milloin vaan, meinasin jo varata matkan mut maha ei taitais tässä vaiheessa enää tykätä...

2. Itkin monta vuotta Kiinaan lähdön kariutumista. "Piti" siis valita perheen ja Kiinan välillä. Nyt ei enää harmita. Kyllä se Kiina siellä pysyy. Perhe ja lapset ei olis pysyneet.

3. Näen välillä unia teiniaikaisesta ihastuksestani. Muistan kun historian tunnilla kyttäsin poitsua sydän leimuten, mutta koskaan kolmen vuoden aikana en saanut sanottua sille yhtään mitään. Sillä oli yläasteen ekana päivänä päällä playboy-logolla varustettu valkoinen t-paita. Silti ihastuin sydänjuuriani myöten.

4. Nuorempana ajattelin aina tulevan mieheni olevan hoikan, urheilullisen ja suhteellisen karvattoman. Mun mies on enempi paksu ku hoikka, hiihtää joskus ja käy pakon edessä mun ja lasten kans kävelyllä. Karvainenki se on ku karhu. Onneksi olin väärässä kuvitelmieni kanssa.

5. Mullakin kasvaa pari partakarvaa, joita yritän vimmaisesti nyppiä ennen kylille lähtöä. No, ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville. Silti olisin mieluummin ilman, vaikkei pari karvaa mun naiseuttani heilauta sinne taikka tänne. ;)

6. Olin aiemmin aika ujo. Nyt mennään syteen taikka saveen, mitä tässä enää häpeilemään. Onneksi ikä on karsinut turhaa kainoilua.

7. En ole kovin eläinrakas, vaikka mulla koira onkin. Kiukuspäissäni voisin hyvinkin myydä sen Kiinaan grillikyljeksi.

8. Olen pitänyt taukoa hiustenvärjäyksestä raskausaikana, kun pelkään kemikaalien vaikuttavan vauvaani. Samoin meikkaaminen on vähentynyt, vaikken koskaan kovasti ole meikannutkaan. Hörhö mikä hörhö! ;D

Mr Yrjö

Meille tuli vieras, joka ei todellakaan ole toivottu. :(

Lapset olivat menneet jo nukkumaan, kun poikien huoneesta kuului outoa mörinää ja rapinaa. Mietin jo, josko ekaluokkalainen leikkii legoilla eikä olekaan nukkumassa, (ääni kun kuulosti vähän legojen rapinalta) mutta totuus oli toinen. Oven alta syöksähti muutamakin makaroni toisen mörinä-äänen kuuluessa. Oksennustauti tuli taloon.

Yäk! Puistattaa vieläkin. Onneksi mies on kiltti ja siivosi jäljet. Minä en olisi oksentamatta pystynyt. Kävin kyllä hiha suun edessä ovelta suihkimassa pesuainetta lattialle, mutta nytkään en voi istua olohuoneessa kun sinne asti haisee oksu. Saapa nähdä kiertääkö tauti koko porukan ennen ensi viikkoa. Koulustahan tää tuli, siellä on kuulemma jo useampi sairaana.

Voi kun saatais silti yö nukkua rauhassa, ettei kukaan toinen ala oksentelemaan. Eihän meillä ole edes tarpeeksi ämpäreitä jokaisen sängyn viereen.

Sorry, taas tätä arkirealismia, mutta muuta blogattavaa ei juuri tällä hetkellä tule mieleen... Pysykäähän terveinä ja peskää käsiä usein. Ei tiedä ikinä mitä pöpöjä nurkan takaa tulee vastaan.

Ps. Mies kävi tuossa just kertomassa että lisää tulee. Tosin tällä kertaa ämpäriin.