Viikonloppuprojekti

Kuten aiemmin vihjaisin, on täällä saatu jotain tehtyä taas. Ihan valmista ei vielä ole, koskapa tapetit ovat saapuneet liikkeeseen vasta tänään. Meidän projektimme oli siis makuuhuone, jonka remonttia rouva oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Kaiken työmäärän jälkeen en ihmettele alkuunkaan, miksi mies ei ollut yhtään innostunut edes keskustelemaan rempan aloittamisesta...

Tästä lähdettiin, sotkuisen sängyn kera! Seinissä kahta tapettia, joiden päälle liisteröity boordi. Alempi tapetti ollut joskus sininen, maalattu vaalean keltaiseksi. Olen jo maininnut etten ole boordi-ihmisiä, enkä ihaile keltaista väriä, joten ei ihme että alkuaikoina näin kovasti painajaisia tässä makkarissa. ;D

Ensin piti repiä maali pois jotta saatiin tapetti esiin. Maali lähti liuskoina, ja se olikin helpotus. Tapettia saatiinkin rapsutella lähes mielipuolisuuteen asti. Tapetoija oli varmasti käyttänyt liisterin seassa liimaa, kun ei meinannut irrota sitten millään. Mieskään ei ole koskaan moista tarratapettia tavannut, on sentään työn kautta repinyt yhtä jos toistakin tapettia eri kohteissa.

Maalin irrottamisen jälkeen kostutettiin tapettia vesi-liisteriseoksella. Pehmitti vähän tuota alaosaa, ylempi tapetti taas ei antanut periksi kuin vasta karkealle hiekkapaperille ja useamman kostutuskerran jälkeen. Ensin piti repiä tapetin pinta irti, sitten vasta lähti kokonaan. Voi huhhuh, arvatkaa väsyttikö illalla? Yksi seinä per päivä, hidasta hommaa.

Tässä ollaan jo voiton puolella. Ja hei, kyllä mäkin tein töitä, vaikka kuvissa näkyy vain mies. ;)

Arvatkaa oliko voittajaolo tätä seinää katsellessa. Kunpa olisinkin tiennyt mikä mua vielä odotti...

Lämpöpatterikin irroitettiin, jotta rouva sai rapsutella irti vielä viimeisetkin tapetit. En ole hanakka antamaan periksi jos jotain olen päättänyt, mutta harkitsin jo tapetin jättämistä niille sijoilleen. Eihän sitä patterin takaa kukaan näkisi. Mieskin lähti autotalliin muihin hommiin, kun tarvitsi muuta ajateltavaa ja luuli vaimon päästelevän ilmoille kaikki tuntemansa voimasanat.

Sitten oli vuorossa pohjamaalaus, mistä ei ole kuvaa. Sen jälkeen mies spakkeloi, vai mitä se on oikein suomeksi...? Jätän spakkeloinnin ihan mieluusti miehelle, mulla ei ole siihen taitoa.

Seuraavana päivänä hiottiin ja toivottiin ettei pöly leviäisi keittiöön. Tuuletin ei tuonut toivottua apua, pölyä sai pyyhkiä niin keittiöstä kuin muualtakin. Miten se voikin levitä joka paikkaan? Hionnan jälkeen piti vielä kerran pohjamaalata, jottei spakkeli ime itseensä kauheasti seinämaalia. Spakkelin kohta jää kuulemma äkkiä mattapintaisemmaksi kuin itse seinä, joten on hyvä maalata vielä kerran pohjamaalilla. Näkyy myös selvemmin, jos pitää vielä spaklata.

Hionnan jälkeen mies maalasi katon ja minä katon ja seinien yhtymäkohdan. Mulle ei olis tullut mieleenkään maalata kattoa, mutta onneksi miehellä on enemmän kokemusta remppajutuista kuin mulla. Minähän luulin että tämäkin projekti olisi ihan vain nopsa sellainen, eikä suinkaan monta päivää kestävä. Liikaa "pientä pintaremonttia" telkkarista, vai mistähän moinen kuvitelma. Mies inhoaa pikaremppaohjelmia, ja ymmärrän kyllä nykyään minkä takia.

Rouvan työksi valikoitui ovien ja ikkunan karmien maalaus. Tuo vaatekomeron ovi on kyllä vieläkin hiomatta ja maalaamatta. Arvatkaa, kenen vastuulla se oli. Kröhöm...

Kun karmit oli maalattu, saatiin aloittaa seinien maalaus. Minä maalasin katon rajassa, huoneen nurkat, sekä ovien ja ikkunan ympäri, ja mies vetäisi rullalla suurimmat pinnat. Meillä on hyvä työjako ja yhdessä on kiva tehdä töitä. Ainakin yleensä työjako toimii, tosin jos rouvan sokeritasapaino järkkyy, tulee työntekemisestäkin kovin takkuista. Onneksi kaupungissa on pitseria ja kiinagrilli, ruokaahan ei rempparouva työn tuoksinassa ehdi tekemään.

Ja valmista tuli, paitsi yhden seinän osalta, johon tulee tapetti. Ikinä en enää katso silmät ymmyrkäisinä remppaohjelmia, vaan hymähtelen miehen kanssa tietäväisenä että ei se noin äkkiä käy. :D Mitä luultavammin en myöskään vingu ihan heti uutta pintaremppaa olohuoneeseen tai vieraseteiseen. Tai hmmm, saiskohan lapsityövoimaa käyttää siinä tapettien repimisvaiheessa? Äh, ne on kyllä vielä liian lyhyitä, eivät ylettyisi edes boordiin...

Surusta ja ikävästä

Välillä sitä unohtaa, että on suruaika. Miten siihen suhtautuu, sen päättää tietysti jokainen itse. Minä olen yrittänyt elää elämääni ihan normaaliin tapaan. Suru tulee tietysti välillä pintaan, mutta ei mitenkään häiritseväsi, tai mitenkäs tämän nyt selittäisi... Tuli kamala selityksen tarve, kun en itse muistanut, että tässähän on kulunut kaksi kuukautta äidin kuolemasta.

Vaikka äidin kuolema on minun elämäni suurimpia menetyksiä ja suruja, elämä on ihmeellisesti näyttänyt menevän eteenpäin. Jopa niin, että jostain olen surun tilalle saanut kovasti kiitollisuutta menneestä ja tämänhetkisestä elämästä. Huomisesta en tiedä, mutta uskon, että asiat järjestyvät juuri niinkuin on tarkoitettukin.

En myöskään halua ajatella että äiti on poissa ikiajoiksi, vaan että hän meni edeltä sinne, minne meillä ei vielä ole pääsyä. Hän tiesi mihin oli matkalla, ja pystyi siksi olemaan rauhallinen ja levollinen sairauden ja kuolemankin edessä. Toivon, että sama rauha saisi olla myös minun sydämessäni. Lahjaksi saamani usko kannattelee arjen myrskyissä ja antaa todellakin lepoa ja rauhaa sydämen murheisiin. Ei kaikki ole tässä, vaan elämässä on vielä jotain, mistä meillä on vain pieni ja hauras aavistus. Sitä suojellen ja varjellen menen elämässä eteenpäin.

Kerran vielä tavataan, pidä mulle paikkaa äiti!

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku,

mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä,

viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina,

ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen,

ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen, ja tämä kuolevainen pukeutuu

kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu:

"Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.

Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen

Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät,

aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

1 Kor 15: 51-58

Grattis älskling!

Mun rakas täytti vuosia eilen. Ei täällä kauheasti juhlittu, kunhan kahviteltiin anopin ja miehen sisarusten kesken. Mies ei ole mitenkään hirveän sosiaalinen, vaan viihtyy kotosalla ja omissa puuhissaan, joten mitään suurieleisiä juhlia tuskin koskaan hänen kohdallaan järjestellään. Kivasti meni kyllä näinkin.

Miehen syntymäpäivä on samalla meidän kihlajaispäivämme. Olemme siis olleet kihloissa nyt (noloa mut pitää sormuksesta tarkistaa, en ikinä muista päivämääriä...) neljä vuotta. Päätös kihlauksesta tehtiin aika nopsaa neljän kuukauden seurustelun jälkeen. :D Mitä sitä turhia miettimään, hehee... Neljä vuotta mies sai myös haaveilla voileipäkakusta, ei ole isot toiveet mun kullalla. Nyt sitten vaimo yllätti ja hyvää kuulemma oli.

No ei sitä sentään ihan miettimättä kihlauduta ja mennä naimisiin. Jokainen kai tahollaan punnitsee elämän eri vaihtoehtoja. Minä olen oikein tyytyväinen mun nallekarhuun ja hän kaiketi minuun. Ei kai tässä muuten oltais yhdessä kuljettu näinkään pitkään. Yhteisiä eläkepäiviä odotellessa... ;D

Herrasväki pääsi myös yhteiskuvaan kakun päälle. Mä olen tuo roosa, mies saa olla valkoinen. Lapsia harmitti kun karkkeja oli vain kaksi, ja molemmat sai syödä iskä. Ihan epistä kuulemma.

Ai niin joo, arvatkaa mitä tehtiin tässä yhtenä viikonloppuna? Vinkkinä tuo keskimmäinen kuva...

Hiljaiseloa

Tämä rouva on viettänyt blogin puolella jo pari viikkoa jonkinmoista hiljaiseloa. Ideoita olisi, mutta laiskuus ja kaikenmoiset keväthommat vievät ajasta sen verran paljon, ettei koneen ääressä tee mieli istuksia. Nyt siihen tosin olisi aikaa, pomo nimittäin suutuspäissään lomautti minut. Koko juttuhan lähti siitä, kun vaadin itselleni kielilisää, ja sain liiton kautta selville että pomo maksaa minulle alipalkaa. Eh...

No, erinäisten "keskustelujen" jälkeen pomo sanoi ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lomauttaa minut taloudellisista syistä. Tuskinpa niitä taloudellisia vaikeuksia todella on, tavaraa on tilattu ihan koko ajan normaaliin tahtiin eikä muutenkaan minkäänmoiset ekonomiset ongelmat ole varjostaneet työpäiviä. Joten se siitä sitten. Asia on liiton hallussa nyt, en minäkään sentään päivät pääksytysten jaksa ajaa oikeuksiani. Joten täällä kotosalla ollaan.

Aikaa tosiaan kotitöihin on. Pyykkiä olen pessyt sellaisen vuoren että itse Muhammedkin ihmettelisi. Ei semmoinen vuori senkään luokse ihan tuosta vaan siirtyisi. Samoin olen saanut muutenkin tätä meidän vaatesotkua selvitettyä. Kun vielä sais nuo nyssykät ja pussukat kirppikselle asti...

Kotitöiden lomassa on tehty puutarhahommia ja ispiroiduttu taas kerran Kekkilän tuotteista. Kuvat ovat Kekkilän sivuilta, meillä ei valitettavasti vielä ole yhtäkään heidän tuotettaan, muutamaa multasäkkiä lukuunottamatta. Tosin sen verran palavasti ihastuin, että mies on saanut päähänsä nikkaroida ainakin tuollaisen viljelylaatikon ja ehkäpä vielä marjapensastukiakin on tulossa. Katsotaan nyt. Mutta mistä mä tuon vajan saisin, sitä ei ihan kädenkäänteessä nikkaroida?

Eli tällaista täällä meillä. Hyvillä mielin yritän olla, vaikka epäoikeudenmukaisuus ajoittain tuppaa stressaamaan. Vaan eiköhän nämä asiat selviä, uusi työpaikkakin on hakusassa. Ja kesä tulee, se ainakin on varmaa! Joten ei muuta kuin naama aurinkoa kohti ja pää pyörälle uusista suunnitelmista. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kevättä ihastelemassa

Käytiin eilen Sakun kanssa kävelyllä lähimetsässä jotta rouvan huonotuulisuus katoaisi metsän siimekseen. No, katosihan se! Ei kevään kauneutta katsellessa voi olla enää pahalla tuulella.

Ihmettelemistä löytyi niin koiralla kuin emännälläkin. Mitäs tuolta ojasta oikein löytyy, voiskohan jo uida, näyttää Saku miettivän. Onneksi ei sentään pulahtanut kun silmä vältti.

Kohta saa taas tehdä kuusenkerkkäsiirappia kunhan kerkät vähän vielä kasvavat. Eipäs tarvitse olla ääni käheänä kun sitä maistaa lusikallisen tai käyttää hunajan tapaan teen maustamiseen.

Koivunlehtiäkin voisi kerätä. Ne ovat oivallisia nesteen poistajia, ja voipas niitä käyttää salaateissakin. Täältä löytyi enemmänkin vinkkejä. Toinen hyvä kerättävä on nokkonen. Hanskat käteen ja nokkospuskien kimppuun, tosin ei heti sateen jälkeen, muuten niissä on liikaa nitraatteja. Mulla on vielä viimevuotisiakin jäljellä, mutta uusiakin pitää kerätä. Murentelen kuivattuja lehtiä esimerkiksi kastikkeiden sekaan. (Olen aika innostunut villivihanneksista, joita pitäis kokeilla muitakin kuin vanhoja tuttuja...)

Taidanpas käydä kävelyllä tänäänkin, vaikka koko perheen kanssa. Suloista ja siunattua sunnuntaita jokaiselle, käykääs kävelyllä ihastelemassa heräävää luontoa!

Koiruuksia

Oi voi näitä koiruleita! Mun ansaittu kermakahvitauko suklaapavuilla keskeytyi harmittavasti kun tyttö tuli huutamaan ovelta hätäisiä uutisiaan. Keväthän on täällä maalla luvattua pissanajoaikaa, ja naapuri rallaa traktorillaan ympäri peltoja harva se päivä. Eikös vaan tänäänkin ole pissapäivä, hajusta päätellen. Pari päiväähän tässä on jo kärvistelty lannan hajussa, niin eiköhän nuo pissat mee samoilla tulilla...

Naapuri oli siis taas ajelulla kärrynsä kanssa. Hänen peltonsa ympäröivät koko meidän tonttia, tosin yhdellä sivulla meillä on sentään tie. Naapurilla on edelleen vanhanmallinen pissakärry, joka pruutaa tavaraa kärryn yläpäästä niin, että sitä ihtiään roiskuu ympäri ämpäri kärryn taakse. Nykyäänhän kärry pitäisi olla toisen mallinen, eli putket maata kohdin jottei lantaa lennä ihan mihin sattuu. Moinen uudistus ei ole vielä ennättänyt vielä tänne Pohjanmaan perukoille.

Niin. Naapuri ajelee, ja mitä tekee koira? Ryntää pellolle kärryn perään suihkuttelemaan itseään pissassa ja sen jälkeen kieriskelee vielä kunnon kiepautukset märällä pellolla. Kyllä koiranomistajan elo maalla on ihanaa...

Ei auttanut kuin laittaa koira kiinni kettinkiin ja suihkutella puhtaaksi puutarhaletkulla. Vesi värjäytyi ihan keltaiseksi ja haisu oli kuulkaa sen mukainen. Aamulla vaihdetut puhtaat housut taitavat päästä pyykkiin saman tien. Mun nenässä ei haise puhdas pyykki vaan ihan joku muu. Taidanpa siis lähteä pyykkäämään... Kaverina mulla on häpeilevästi luimisteleva karvainen teini-ikäinen.

Meidän vanhus

Tajusin tässä etten ole tainnut esitellä meidän eläkeläistä vielä kertaakaan, vai olenko? Tässäpä siis tulee:

Tobbe, alias Tobbushka, eläkeläinen, gamlis. Suloinen ja kiltti, tosin kertoo heti jos tontille on joku vieras tulossa. Paijauskoira. Jos tämän viereen sattuu vahingossa joutumaan, ei voi välttyä rapsutteluvelvollisuuden täyttämiseltä. Kuka muka noita nappisilmiä voisi vastustaa?

Saku on Tobbelle mustasukkainen ja dominoi vanhusta mennen tullen. Vain ruuasta tapellessa meidän pehmopoika ärähtää, ja silloin on Sakullakin nöyrä olemus vanhuksen edessä. Muutaman kerran vanhapoika on karannut läheiselle minkkifarmille ja vielä useammasti naapuriin. Yksi joulu se varasti naapurin tallista sinne säilöön laitetut naudan luut ja söi myös naudan rasvan. Luut ja rasva oli tarkoitettu keväämmällä haudattavaksi, kun naapuri lahtaa aina joulun alla ison naudan, eikä ruhoa voi talvella haudata. Ihmeteltiin että mikäs koiralle on tullut, kun niin on pulskistunut. Mietin jo josko pitäisi siirtyä eläkeläisruokaan, kunnes selvisi lihomisen syy. :D

Eli tämmöinen vanhus meillä asustelee. Aika suloinen, eikös vaan?

R.I.P David Wilkerson

Minkä harmillisen uutisen luinkaan netistä: Pastori David Wilkerson on poissa. Kunnianosoituksen Wilkersonille voi katsoa täältä. Lainaan tähän myös hänen viimeisen saarnansa, sattuipas se sopivasti jollain tavalla omaakin elämäntilannetta sivuamaan. Enemmänkin asiaa löytyy hänen blogistaan, jos kiinnostaa.

WEDNESDAY, APRIL 27, 2011

WHEN ALL MEANS FAIL

To believe when all means fail is exceedingly pleasing to God and is most acceptable. Jesus said to Thomas, “You have believed because you have seen, but blessed are those that do believe and have not seen” (John 20:29).

Blessed are those who believe when there is no evidence of an answer to prayer—who trust beyond hope when all means have failed.

Someone has come to the place of hopelessness—the end of hope—the end of all means. A loved one is facing death and doctors give no hope. Death seems inevitable. Hope is gone. The miracle prayed for is not happening.

That is when Satan’s hordes come to attack your mind with fear, anger, overwhelming questions: “Where is your God now? You prayed until you had no tears left. You fasted. You stood on promises. You trusted.”

Blasphemous thoughts will be injected into your mind: “Prayer failed. Faith failed. Don’t quit on God—just do not trust him anymore. It doesn’t pay!”

Even questioning God’s existence will be injected into your mind. These have been the devices of Satan for centuries. Some of the godliest men and women who ever lived were under such demonic attacks.

To those going through the valley and shadow of death, hear this word: Weeping will last through some dark, awful nights—and in that darkness you will soon hear the Father whisper, “I am with you. I cannot tell you why right now, but one day it will all make sense. You will see it was all part of my plan. It was no accident. It was no failure on your part. Hold fast. Let me embrace you in your hour of pain.”

Beloved, God has never failed to act but in goodness and love. When all means fail—his love prevails. Hold fast to your faith. Stand fast in his Word. There is no other hope in this world.