Taapero, raskausmaha ja ikkunanpesu

Enpä muistanut, kuinka haastellisia tietyt arjen toiminnot voivatkaan olla. Kauniin ja lämpimän päivän seurauksena päätin pestä huushollin ainoan ikkunan, jonka saa helposti auki. Kolme lasia, kuusi pintaa. Jaloissa innokas taapero ja itsellä työntekoa jo jonkin verran hidastava vauvamaha. Aika kauan tuossa ikkunassa meni mutta puhdasta tuli! Ihanaa nähdä ulos kirkkaasti, vaikkei kuva tee oikeutta lasin puhtaudelle. Vielä olis aika monta ikkunaa pesemättä mutta onhan tässä kevät aikaa.

Kevätkukkia on ollut pakko saada niin sisälle kuin uloskin. Ulkokukat pitää kyllä vielä yöksi nostaa sisälle mutta se on pieni vaiva tästä värikkäästä näystä ikkunalaudalla. 

Sisälle jätin perunanarsissit, jotka tuoksuvat huumaavasti. Kauniitakin ovat, toivottavasti sopeutuvat kukkapenkkiin jossain vaiheessa kevättä. Yhtenä päämääränä kevään aikana on tehdä kukkapenkki etupihalle, jotta aikaiset kevätkukkijat näkyisivät keittiön ikkunasta. Meillä nuo muut kukkapenkit ovat sijoitetut niin, että ulos on mentävä, jos kukkia haluaa ihastella. Tähän tulee toivon mukaan siis muutos jo tämän kevään aikana, vaikka kukkaloisto jäänee kai ensi vuoteen.

Paljon suunnitelmia, maha hidasteena ja vilkas taapero haasteena. Saapas nähdä kuinka ämmän käy. ;)

Talviterveiset

 Hei taas pitkästä aikaa!

Onpa aikaa vierähtänyt, kun olen täällä viimeksi jutustellut. Hurahdin äitiyteen niin, ettei mieleen oikein muuta ole parin vuoden aikana mahtunut. Kai ihan luonnollista mutta välillä nykyään tekee kyllä jo mieli miettiä muitakin kuin lapsosia. 

Täällä kotona on tapahtunut yhtä ja toista, vaikkei remppaa sen kummemmin olla tehty. Keittiötä vähän uudistettiin pöydän ja penkkien osalta ja sohvakin siirtyi ikkunan alle. Tilaa tuntuu olevan muka enemmän, vaikka pöytä on leveämpi kuin entinen. Kuvia kai tulossa myöhemmin... 

Siivouskaveriksi voisin ottaa tuon kuvan hurisijan. Lainassa oli ja kylläpä auttoi arjessa. Ei sen siivousteho toki samaa luokkaa kotiäidin kanssa ole mutta apua siitä oli. Kunhan ei jätä kovasti tavaroita lojumaan ympäriinsä, niin hyvin imuroi.

Kevättä odotellessa nautin talvisesta auringosta, jos tuo nyt välillä suopuu itseään näyttelemään. Jospa sen säteet saisivat myös siivous- ja sisustusvimman taas kerran nousemaan.

Sisustus nyt

Heips taas! 

Mun taitaa olla turha sisustuksesta vielä pitkään aikaan puhua. Seuraavat pikkukätöset kun pitävät huolen siitä, ettei sisustelu oikein innosta. Siivousta taas saa yrittää harrastaa vähän useammin kuin ennen vauvaa. 

Ainoaksi sisustuselementiksi tänä syksynä lasken peiliä koristavat pihlajanmarjat. Nauhaa olis ollut kiva tehdä enemmänkin, mutta tilhet ehtivät ensin. No, ehkä ensi vuonna. 

Piano sentään saatiin kesällä kotiin. Olin sitä kaipaillut jo useamman vuoden, mutta vasta nyt se saatiin kuljetettua lapsuudenkodistani tänne. Aika kruusattuhan se on, mutta sointi on kaunis! 

Vielä kun sais nuo olkkarin tapetit joskus vaihdettua... Taitaapi olla ikuisuusprojekti. Toisaalta, pikkukätöset piirtelevät varmasti seinille tulevaisuudessa, joten voipi olla äidin onni, jos tapetit ovat vanhat. 

Voidaan hyvin ja paksusti,

niin äiti kuin poikakin. ;)

Aika huristaa vauhdilla eteenpäin ja tämä blogi on jäänyt hunningolle, sorry! Ruokahommelit eivät ole hunningolla, kuten kuvasta näkyy. Meidän pieni paksuposki pitää kyllä huolen siitä, että ruoka tulee nenän alle ajallaan. Äitikään ei ole päässyt laihtumaan, mutta eipä tässä kiirus ole. Kesäkuntoon olis tietty kiva päästä (siis parempaan kuntoon, ei ulkonäön takia) mutta taitaa jäädä multa kuntoilut ensi vuoteen.

Eli hyvin täällä voidaan, mutta kuulumisten kertomiset on jääneet vauva-arjen jalkoihin. Lueskelen kyllä muiden blogeja, mutten ole saanut kommentoitua. Pieni paksuposki pitää huolen siitä, ettei äidillä ole aivan liikaa aikaa tietokoneella. 

Mitäs teille muille kuuluu?

Oi kevät...

...missä lienet?

Lunta tuli taas ja tulee edelleenkin. Missäkähän vaiheessa kevät meinaa tehdä tuloaan tänne Pohjanmaan lakeuksille?

No, eipä tässä hetkeen pihalle pääse, pieni tuhisija pitää huolen siitä, kuten siitäkin ettei äiti ehdi edes aamupalaa syömään kun sylissähän sitä tuhistaan eikä esim. omassa sängyssä. Byääh-ääntelystä päätellen on taas tuhisijan ruoka-aika. Kuulemisiin, siis.

Arjen pieniä ihanuuksia

Voi kuinka ilahduin, kun löysin kaupasta todella tuoreen ja terhakan basilikan! Toivon, että saan sen pysymään hengissä, juuret ainakin olivat aika hyvässä kunnossa joten ehkäpä se selviää.

Voiko olla parempaa aloitusta päivälle, kuin tomaatti-basilikaleipä? Siihen vielä päälle oma rauha, ei edes koira rapistele oven takana. Ah! Tällaisia aamujakin tarvitaan. Ei liian usein, jottei hyvään totu, mutta välillä. :)

Aikamoisen ihastuttava yrtti tämä basilika. Yksi lempiyrteistäni. Onneksi sitä saa kaupasta, kasvatusyritykset kun eivät aina ole menneet nappiin. Jospa tänä kesänä onnistaisi!

Auringon kaipuu

Kyllä pitkän ja pimeän talven jälkeen kaipaa kovasti jo kevään valoa. Onneksi kevät on jo aika pitkällä ja aurinko näyttäytyy aika useinkin. Jos ei, niin pitää ottaa vähän tekoaurinkoa arkeensa. Eikös nää appelsiinit aja asian aika hyvin?

Kova olis matkakuume tällä lyylillä, mutta eipä tänä keväänä enää taideta minnekkään pitkille matkoille, ei kyllä lyhyemmillekään, lähteä. Hassua kun aina käy näin: kun olis mahdollisuus lähteä, ei ole rahaa/lippuja, ja kun olis liput, ei ole mahdollisuutta siltikään lähteä. No, ehkä vielä ehtii matkustelemaan tulevaisuudessa. Lontooseen olis kova hinku...

Omaa arkea piristämään ostin meille uudet kahvikupit. Tai mukithan nuo on, mutta passaa maitokaffia (tai kahvimaitoa, hih) juovalle oikein mainiosti. En ole ikinä oikein osannut käyttää sinistä väriä, mutta mikä lie kääntänyt pään. Turkoosit lasinalusetkin piti hankkia, olivat niin pirteän näköiset. Aika vähällä sitä saa itseään ilahdutettua.

Kaunista pyhäpäivää kaikille!

Hyvää naistenpäivää!

Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille naisihmisille!

Minä nautiskelen vielä tänäänkin (kuva on eiliseltä) palan puolukkapiirasta kaffen kanssa, ja luen lehteä ruokapöydän ääressä. Pitää vain lähettää muksut hiihtoladulle keksien kera (ruokapöydän ääressä kun ei meillä lehtiä yleensä lueta, kröhöm), niin saa ihan rauhassa nautiskella. ;)

Ovelaa, vai mitä?

Pienestä kiinni

Taas eilen saatiin muistutus elämän hauraudesta, siitä kuinka pienestä kaikki voikin olla kiinni.

Miehen työtehtäviin kuuluu huolehtia erään koulun lämmityssysteemistä. Lämmitys hoidetaan hakkeella, ja hakesäiliö on aika suuri kuten kuvasta näkyy. Näin talvella hake saattaa jäätyä pinnalta jättäen jälkeensä kuoren, jolloin näyttää siltä kuin säiliö olisi vielä aika täynnä. Tämän takia pitää aina välillä tarkistaa miten asian laita todellisuudessa on.

Tästäkin kuvasta näkyy, miten hakkeessa on onkalo, eli haketta on palanut. Alin hakekerros siis liikkuu eräänlaista linjaa pitkin kohti suurta polttimoa, mutta aika kavala on tää säiliö, kun tässäkään ei kuva kerro hakkeen todellisesta määrästä yhtään mitään.

Mies oli eilen YKSIN mennyt kopistelemaan hakekasaa lapiolla ja menettänyt tasapainonsa niin, että humpsahti pää edellä säiliöön. Onneksi oli lapio kädessä jottei hautautunut alas ropisevan hakkeen alle, vaan jäi "pinnalle". Iski siinä hötäkässä jalkansa kipeästi, mutta se nyt on pientä siihen verrattuna mitä olisi voinut tapahtua.

Huhhuh.

Olen onnellinen, että mulla on mun mies ja se on edelleen hengissä. Pienestä se voi olla kiinni. Onneksi miehen pomo päätti eilisen tapauksen jälkeen ettei hakesäiliötä huolleta enää yksin, vaan aina on oltava työkaveri mukana. Päätös helpottaa vähän kotijoukkojenkin huolta.

Kiitollisina mentiin eilen nukkumaan, en halua edes ajatella miten asiat voisivat olla. Olen onnellinen ja kiitän Luojaani, että meillä on toisemme. Ja juuri tämä elämä, monista vastoinkäymisistä ja huolista huolimatta arvokas ja ainutlaatuinen. Kiitos! <3

Huh!

Mulle riitti sittenkin vain se kukkien ihastelu, *pling* eilinen sotku koululla on selvitetty. Eikä valheenpaljastuskonettakaan tarvittu, muksu kun oli kuin olikin puhunut totta niin koululla kuin täällä kotonakin.

Mies soitteli tuossa ja kertoi että koululta oli otettu yhteyttä ja pyydetty jopa anteeksi, että poikaa oli suotta syytetty. Ohhoh! Olikin ollut yksi työntekijä, joka oli nähnyt mitä oli tapahtunut, muttei hän ollut enää paikalla kun asiaa eilen selviteltiin. Kyllä putos kivi tämänkin kasvattajan sydämeltä. Kurjalta tuntui eilen ajatella, että muksu ei mitään ole tavaroiden rikkomisesta ja resuamisesta oppinut. Näköjään on, ja hyvä niin.

Aika jännä homma, että itsensä tässä tunsi epäonnistuneeksi, vaikkei kyse ollut omasta virheestä. Koen silti että kasvatus on myös minun vastuullani, ja otan sen aika tosissani (kuinkas muutenkaan voisi?). Toinen puoli kolikkoa on ilo siitä, että näkee lasten kasvavan ja oppivan uutta. Että kaikesta arjen hosumisesta, pöpelikössä pyörimisestä ja juustokorvaisuudesta huolimatta niiden päähän on silti jäänyt jotain asiaakin. Olen ällikällä lyöty.

Ostetaan valheenpaljastuskone

Oijasevoijase, sanon minä. Kuten tuli aiemmassa postauksessa todettua, ei koulumaailma kovin paljon vuosien saatossa muutu. Huokaus.

Ekaluokkalaisen ja kaverinsa riidoissa oli lelu mennyt rikki eikä syyllinen ole oikein selvillä. Toinen poika väittää molempien lelua heitelleen, ja toinen kieltää osallisuutensa. Ketä uskoa ja mitä tehdä? Molemmat viikarit saivat koululta tehtäväkseen tuoda viisi euroa korvatakseen lelun. Toisaalta ymmärrän että näin tehdään, varsinkin jos kukaan aikuinen ei tapausta ole nähnyt. On tietysti myös hyvä oppia, että asioilla on seuraamuksia ja tekemisistään pitää ottaa vastuu. Samalla ehkä opitaan, että kaikkien kanssa ei aina kannata kaveerata. Harmi siinä mielessä, että tämä samainen kaveri on aiemminkin syyttänyt muita vaikka on itse ollut pahanteossa. Se ei silti tarkoita sitä, että meidän mukelo puhuisi tällä kertaa totta. Plääh. Valheenpaljastuskoneella olis käyttöä. Ei löytyis kenenkään varastosta käytettynä..?

Kurjan postauksen vastapainoksi hempeitä kukkasia, jotka mies toi eilen. Voi mun kultaa! Se oli niin tyytyväinen, kun oli löytänyt hienon kimpun ja vaimo ilahtui kovin. Monet muut miehet eivät kuulemma olleet ostaneet kimppua, vaan "halvan" ruukkukukan. Voi hassua! :D Mulle kelpaa kukka kuin kukka, vaikka onhan tää kimppu aivan ihana.

Eipä näitä katsellessa paljoa paha mieli vaivaa. Taidan keskittyä tämän illan kukkien ihasteluun, ja selvittää kouluasioita huomenna virka-aikaan.

Vähän erilainen ystävänpäivä

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni! Olen iloinen, että olette olemassa. :)

Minulla on taas tänä vuonna vähän erilainen ystävänpäivä. Siitä on nyt tasan vuosi, kun äiti joutui sairaalaan. Silloin ei pahemmin ystävänpäivää juhlittu, mutta yhdessä oltiin koko perhe. Siitä olen tosi kiitollinen.

Tänään haluan kiittää siitä mitä minulla on. Turha on menneitä murehtia tai pelätä tulevaa. Elämä jatkuu, ehkä erilaisena kuin ennen, mutta ei välttämättä huonompana. Olen kiitollinen siitä, että saan elää ja kokea niin iloa kuin suruakin elämäni varrella.

Viettäkää oikein suloisia hetkiä rakkaittenne kanssa niin tänään kuin huomennakin. Minäkin meinaan vähän leipoa yllätykseksi perheelle. Illalla katsotaan vielä jokin filmi, jota lapset ovat kärttäneet jo useaan kertaan. Yhdessä on hyvä olla.

Leikkiä vaan

Vaikka yhteiskunta muuttuu ja kehitystä tapahtuu, eivät kouluajat miksikään ole muuttuneet vuosien varrella. Aina sattuu ja tapahtuu. Tänään bussilla kotiin tulleet koululaiset kertoivat, kuinka kaikki bussissa olivat saaneet hyvät naurut kotimatkalla. Eräs tyttö oli näyttänyt jotakin kännykästään saman koulun pojalle, joka oli reagoinut lukemaansa aika vouhkaten. "Ei ikinä, mitäääh, en tosiaankaan!", oli poika mölissyt niin, että kaikki kuulivat. Tyttö-parka oli kysynyt, josko poika alkaisi hänen kanssaan seurustelemaan. Kaikki bussissa nauroivat, paitsi yksi. :/

Kyllä elämä on aika kovaa välillä, oli sitten lapsi taikka aikuinen. Onneksi nämä muksut täällä kotona ovat aika ymmärtäväisiä, vaikka tietyissä tilanteissa kuurot korvat omistavatkin. Sekin on kai tyypillistä joka lapsiperheessä..? Pitänee vielä vähän jutella heidän kanssaan, jos moisia tilanteita tulee eteen vastaisuudessakin. Voihan olla, että naurun aiheena on joku päivä yksi näistä meidän lapsosista.

Leikkiä vaan, oliskohan niin?

Arkipäivän ilahdutus

Aina ei tarvitse olla juhlapäivä, mutta arkinen toisen ilahduttaminen voi tehdä jokaisesta päivästä juhlan. Sain isommalta tytöltä ihanan kortin tässä yksi päivä.

Kortin kannessa lukee mamma, eli äiti.

Ja sisällä kortissa suunnilleen näin:

Kohta me saamme vauvan,

silloin sinusta tulee oikea ÄITI

vaikka melkein oletkin sitä jo

Aikamoisen suloista! Huomatkaa hieno piirros, istukka ja napanuora sekä pikkuinen vauva. Tyttö oikein osoitti niitä, etten vain katso korttia liian nopsaan ja jätä näitä hienoja yksityiskohtia huomioimatta. :)

Iloista lauantaipäivää ja viikonloppua jokaiselle!

Itseensä käpertynyt

Liekö näillä pakkasilla osansa asiassa, mutta olo on kovin itseensä käpertynyt. No, näin tuppaa talvisin käymään, onneksi sosiaalinen elämä yleensä piristyy kevään ja kesän aikana. Kuka näillä ilmoilla oikeasti lähtisi yhtään minnekkään? Pääsin onneksi käymään kaupoilla kun oli vähän lauhempaa, ja lapsetkin olivat jo terveinä. Nyt sitten ehtii taas käperrellä täällä kotosalla kuuman teemukin äärellä tai sohvalla lämpimän filtin alla.

Jos kuka niin Saku osaa käpertymisen jalon taidon. ;) Näin tämä meidän nuoriherra makoilee juurikin tuossa yhdessä talon vilkkaimmin liikennöidyistä oviaukoista, niin että emännällä menee monesti hermo koiraan kompuroidessa. Silti ei rakki ole ymmärtänyt vaihtaa lempipaikkaansa muualle. :D Vaan mikäs tuossa on loikoillessa, näkee niin taloon tulijat kuin sisällä ramppaavatkin ihmiset. Paras paikka uteliaalle siis.

Olettekos muuten huomanneet ARVONTAA Fafe&Nenne-blogissa?

Hulluus iskee,

tai vähintäänkin mökkihöperyys. Täällä on nyt istuttu kotona neljän seinän sisällä jo yli viikko, ensin pakkasten takia, sitten oksentelun. Eikä loppua näy... Alkaa jo mennä tän mamman hermot.

Tänään vielä katsotaan jos oireita on, ei siis ole ollut eilen, ja huomenna saavat toivottovasti kaikki lapset olla terveenä ja mennä kouluun. Tylsiintymistä havaittavissa siis niin lasten kuin aikuistenkin osalta... Parempi kuitenkin katsoa kuin katua, ei ole kiva jos lapsi sairastuttaa muita jos ei ole itse ihan terve. No, jospa tämä tästä taas suttaantuu.

Pakkasten heltiämistä odottelen kyllä, pääsis jo käymään asioita hoitamassa. Hirveällä pakkasella kun ei viitsi lähteä, kun ei kaupungissa saa autoa lämmitystolppaan kiinni. No, sama on ongelma useammalla suomalaisella, joten turha kai tässä rutista. Sen vaan sanon, että kyllä täällä kevättä jo odotellaan innolla! Tai edes vähän leudompia ilmoja.

Valituksesta huolimatta toivottelen mukavaa päivää kaikille!

Mr Yrjö

Meille tuli vieras, joka ei todellakaan ole toivottu. :(

Lapset olivat menneet jo nukkumaan, kun poikien huoneesta kuului outoa mörinää ja rapinaa. Mietin jo, josko ekaluokkalainen leikkii legoilla eikä olekaan nukkumassa, (ääni kun kuulosti vähän legojen rapinalta) mutta totuus oli toinen. Oven alta syöksähti muutamakin makaroni toisen mörinä-äänen kuuluessa. Oksennustauti tuli taloon.

Yäk! Puistattaa vieläkin. Onneksi mies on kiltti ja siivosi jäljet. Minä en olisi oksentamatta pystynyt. Kävin kyllä hiha suun edessä ovelta suihkimassa pesuainetta lattialle, mutta nytkään en voi istua olohuoneessa kun sinne asti haisee oksu. Saapa nähdä kiertääkö tauti koko porukan ennen ensi viikkoa. Koulustahan tää tuli, siellä on kuulemma jo useampi sairaana.

Voi kun saatais silti yö nukkua rauhassa, ettei kukaan toinen ala oksentelemaan. Eihän meillä ole edes tarpeeksi ämpäreitä jokaisen sängyn viereen.

Sorry, taas tätä arkirealismia, mutta muuta blogattavaa ei juuri tällä hetkellä tule mieleen... Pysykäähän terveinä ja peskää käsiä usein. Ei tiedä ikinä mitä pöpöjä nurkan takaa tulee vastaan.

Ps. Mies kävi tuossa just kertomassa että lisää tulee. Tosin tällä kertaa ämpäriin.

Nappikauppaa

Täällä touhutaan taas sen verran ettei postata ehdi. Rymsteeraus siirtyi kellariin, jonne on ilmestynyt useampi metallihylly romun säilömistä varten, ja jopas alkaa aurinko paistaa romukasaan! Että voikin helpottaa kun saa tavarat lajiteltua laatikoihin ja laatikot hyllyille. Tekemistä silti riittää, kun omat romut on vielä keskellä kellarin lattiaa...

Onneksi ehtii tehdä muitakin, kivoiksi luokiteltuja asioita, kuten sokerimassanappeja. :D Lainasin kivan kakkukirjan kirjastosta, ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa taas hetkeksi sokerileipuriksi. Kivaa! Olin jo unohtanut leipomisen ihanuuden. Tosin kakkujen syömisessä on työtä, kun ei meillä niitä niin usein ole että muistaisi kakun kaivaa jääkaapista esim. välipalaksi lapsille. No, jospa ne oppisivat kysymään, jos muistavat itsekään että kakkua olis tarjolla. Parempi toisaalta näin, kuin että olisivat aina mankumassa makeaa.

Makeaa viikkoa jokaiselle, kohtahan tuo on jo viikonloppu, jee!

Keijuvalot ja laatikoistumista

Pitää huijata teitä heti alkuun tällaisella kauniimmalla kuvalla, ettei aina levähdä sotkut silmille. ;) Siskon aikoinaan värkkäämät jouluvalot saivat siirtyä kuusesta meidän makkariin vielä hetkeksi. Ei noita heti henno pois laittaa, ovat niin kauniit. Sotkuinen ja petaamaton sänkykään ei haittaa kun saa ihailla tunnelmavaloja.

Ja muistattekos sen mahdottoman vauvanvaatesotkun viime viikolta? Hahaa, olen selättänyt sen! Alempana väliaikaisratkaisu, olen nimittäin alkanut laatikoistumaan. Eikös sitä voisi näin nimittää, kun verkostoitumisestakin puhutaan? Minua auttoi kovasti Biltemasta (ei mainos, harmi vaan!) hankitut laatikot. Oi kuinka käteviä, vielä kannellisiakin ovat. Vaikkei kaikki mahdu laatikkoon, niin aika paljon kylläkin!

Ja tässä alempana vielä loppusijoituspaikka. Lootat riviin, järjesty! Tuossa saavat vauvanvaatteet olla, luulisi mahtuvan. Osa saa mennä sängynaluslaatikoihin, eiköhän näin pärjätä.

Osa lootista jäi jopa yli, ja joulu pistettiin vihdoin pakettiin. Tähdistä en vieläkään kyllä luovu, kun ei tämä pimeä hetkeen väisty. Ehtiipä sitä keväämmälläkin.

Kaikki ei mahdu laatikkoon

Remontti tässä talossa saa aina aikaan samoja reaktioita; iloa kyllä, mutta myös pysähtymistä pakostakin. Aina tulee jostain komeroiden kätköistä esiin vanhoja valokuvia, muistilappusia ja pankin papereita, joissa ei ole minun nimeni eikä minun kuvani. Aiemmin se kismitti niin, että roskapussin piti olla kovasti lähellä, mutta nyt sydänalaa kirpaisee vain hetken, eikä kaikkea vanhaa tarvitse suinpäin hävittää.

Tämän rempan aikana jo kadonneeksi luullut entiset hää- ja vauvakuvat pulpahtivat taas esiin. Sydän muljahti rinnassa yhden ylimääräisen kuperkeikan, mutta järki voitti ja laitoin kuvat yhteen laatikkoon lapsille muistoksi. Miehen mielestä ainakin hääkuvat voisi laittaa roskiin, mutta minusta lapsilla on oikeus saada ne jossain vaiheessa haltuunsa. Ei ehkä nyt, mutta myöhemmin. Taidan tehdä jokaiselle muksulle oman "muistolaatikon", jonne kerään vanhat kuvat sekä lasten piirrustuksia ja askarteluja. Saavat lootat mukaansa sitten joskus kun lähtevät omilleen.

Kaikki ei mahdu laatikkoon, eikä pidäkään. Menneisyys jättää meihin omat jälkensä, mutta niiden jälkien ei tarvitse määrittää tätä nykyhetkeä eikä tulevaa. Muistan, kun ihan alkuaikoina kovasti mietin josko voisimme olla mieheni kanssa onnellisia, vai olisiko menneisyys liian iso taakka meille molemmille kannettavaksi. Ihana ukkoseni vastasi siihen rauhalliseen tapaansa, että meistä tulee juurikin niin onnellisia kuin itse päätämme. Ei tähän muita tarvita, eikä pidä soppaa hämmentämään päästääkään.

Ihan oikeassahan tuo remppareiska oli, ja olen tosi onnellinen että uskalsin luottaa tähän onneemme. Se oli silloin vasta pienenä loisteena silmäkulmassa, mutta on saanut kasvaa vuosien saatossa käsin kosketeltavaksi. Ei niin, etteikö se kovin helposti livahda läpi sormien, mutta meidän tehtävänämme on pitää siitä huolta ja ruokkia sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Pitäkää huolta rakkaistanne, aika on lyhyt. Ikävinä aikoina muistelkaa alkuaikojen kipinää ja houkutelkaa se takaisin. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo. Kuten yksi lauluntekijä kertoo, "Maailman voi valloittaa jos huvittaa, vaan onnen saa jos uskaltaa rakastaa."

Loppuun laitan kyllä vielä tekstin toiseltakin tekijältä. Koittakaas kuunnella. Aika ihana! Siis laulu... ;)

Tiedän, että silmäni voisivat loistaa lailla tähtien
Tiedän, että voisin olla komea heti aamusta lähtien
Tiedän, että sulla on monta sellaista toivetta
Jota en osaa toteuttaa, joku toinen vois osata

Tiedän olevani hidas ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen

Olen yrittänyt opetella sujuvasti liikkumaan
Ja aina tilaisuuden tullen pyytää sinua kanssani tanssimaan
Vaikka tiedän sulla on varmaan jonossa monta ottajaa
Monella tapaa mua parempaa

Tiedän olevani ujo ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen
Tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen.