Onko armoa se, että rukouksiimme vastataan toivomallamme tavalla? Että sairaus väistyy ja sen pienimmätkin merkit häipyvät? Tuleeko sairauden tilalle terveys, vaiko kenties jotain aivan muuta? Ehkä on sittenkin armollisempaa että asiat ovat juuri niin kuin ovatkin.
Kovin harvoin sitä miettii, mikä todella on meille parasta. Onko se se, että asiat saavat olla hyvin, että suurimmilta ongelmilta ja ristiriidoilta vältytään? Vai ehkäpä juuri se, että mikään ei ole täydellistä, vaan kovin ristiriitaista ja puutteellista? Että kaikkien ristiriitojen ja elämän vajavaisuuden keskelläkin saamme elää, valita ollakko - jos ei nyt onnellinen - niin elämästä kylläinen, taikka vastaavasti katkera siitä mitä ei ole, eikä ehkä koskaan tulekaan?
Minä rukoilin tähän päivään saakka paranemista, sairauden väistymistä ja uutta alkua. Jostain tajuntaan kasvoi verson lailla ajatus siitä, että ehkä näin onkin parhain päin. Mistäs minä tiedän mihin minun rukoukseni vievät, mikä on se tie mikä niiden toteutuessa olisi vielä kuljettava? En anna periksi, mutta rukoukseni olkoon tästä eteenpäin "Tapahtukoon Sinun tahtosi." Se riittää.
Jumalan tahtoon suostuminen ja sen pyytäminen on rukouksista vaikein, mutta ehkä myös viisain? On kuten sanot, että meidän oma näkyvyys on niin kapea - se mitä luulee parhaaksi, onkin ehkä vain kalpea aavistus jostain muusta.
VastaaPoistaKaunis, puhutteleva kuva! Voimahalaus!
Kiitos voimahalista! :)
VastaaPoistaOnhan se näkyvyys aika huono, ja oma tahtokin vaihtelee päivästä toiseen. Onneksi on mahdollista aina rukoukseen ja sitä kautta saakin uusia näkökulmia.