Huh!

Mulle riitti sittenkin vain se kukkien ihastelu, *pling* eilinen sotku koululla on selvitetty. Eikä valheenpaljastuskonettakaan tarvittu, muksu kun oli kuin olikin puhunut totta niin koululla kuin täällä kotonakin.

Mies soitteli tuossa ja kertoi että koululta oli otettu yhteyttä ja pyydetty jopa anteeksi, että poikaa oli suotta syytetty. Ohhoh! Olikin ollut yksi työntekijä, joka oli nähnyt mitä oli tapahtunut, muttei hän ollut enää paikalla kun asiaa eilen selviteltiin. Kyllä putos kivi tämänkin kasvattajan sydämeltä. Kurjalta tuntui eilen ajatella, että muksu ei mitään ole tavaroiden rikkomisesta ja resuamisesta oppinut. Näköjään on, ja hyvä niin.

Aika jännä homma, että itsensä tässä tunsi epäonnistuneeksi, vaikkei kyse ollut omasta virheestä. Koen silti että kasvatus on myös minun vastuullani, ja otan sen aika tosissani (kuinkas muutenkaan voisi?). Toinen puoli kolikkoa on ilo siitä, että näkee lasten kasvavan ja oppivan uutta. Että kaikesta arjen hosumisesta, pöpelikössä pyörimisestä ja juustokorvaisuudesta huolimatta niiden päähän on silti jäänyt jotain asiaakin. Olen ällikällä lyöty.