Voi mun puppea

Huomasimme Sakun toisessa silmässä punaisen palluran ennen viime viikon loppua. Kun ei sillä ole ollut koskaan ennen mitään oireita silmissä, annoimme olla ja päätimme käydä eläinlääkärillä seuraavalla viikolla jos ei punoitus mene ohi. Jo viikonlopun aikana toiseenkin silmään oli ilmaantunut samanmoinen punainen ryhelmä. Siis tosi nopeaa kehitystä! Minä kuvittelin että koira on raapaissut silmänsä karviaspuskassa marjoja maiskutellessaan, mutta toisin kävi...

Sakun silmiin on tullut jotain epämuodostumaa. Kävin eläinlääkärin puheilla eilen, ja saimme tujua kortisonia pillerimuodossa sekä silmätippoja. Lääkäri sanoi että vaiva olisi periytyvä, eikä siihen ole oikein muuta hoitoa kuin lääkitys, jota pitää jatkaa koko koiran eliniän. Jos ei lääkitys auta, ainoa mahdollisuus on kuoria sarveiskalvo pois, mutta korkeintaan sen voi tehdä kolme kertaa. Pahimmillaan koira sokeutuu.

Tänään on sitten annettu puolikas pilleri, ja tippoja. Tippoja saa olla tiputtelemassa kuusi kertaa päivässä, myöhemmin neljästi. Voi huokaus. Eipä tätä olisi voinut kuvitella. Tietäähän sen, että saksanpaimenkoirilla (kuten nyt muillakin kovasti jalostetuilla roduilla) on usein erilaisia perinnöllisiä sairauksia, mutta eipä sitä oman koiran kohdalle toivoisi. :/

Kuten kuvasta näkyy, on Saku kaikille meille kovasti rakas. Lapset tykkää ja koira tykkää heistä. Toivotaan että saamme vaivan kuriin lääkkeillä, muutoin meillä on sokea koira ennen pitkää... Kuulemma sokeakin koira pärjää kotona, mutta kyllä toivoisi että meidän karvakorva näkisi eteenpäin vielä pitkän aikaa.

Hyvää viikonloppua kaikille surkeista uutisista huolimatta. Minä lähden paijaamaan mun karvaista kultaa. Ja sitä toistakin karvaista, joka makaa päivän töistä uupuneena sohvalla.