Välillä sitä unohtaa, että on suruaika. Miten siihen suhtautuu, sen päättää tietysti jokainen itse. Minä olen yrittänyt elää elämääni ihan normaaliin tapaan. Suru tulee tietysti välillä pintaan, mutta ei mitenkään häiritseväsi, tai mitenkäs tämän nyt selittäisi... Tuli kamala selityksen tarve, kun en itse muistanut, että tässähän on kulunut kaksi kuukautta äidin kuolemasta.
Vaikka äidin kuolema on minun elämäni suurimpia menetyksiä ja suruja, elämä on ihmeellisesti näyttänyt menevän eteenpäin. Jopa niin, että jostain olen surun tilalle saanut kovasti kiitollisuutta menneestä ja tämänhetkisestä elämästä. Huomisesta en tiedä, mutta uskon, että asiat järjestyvät juuri niinkuin on tarkoitettukin.
En myöskään halua ajatella että äiti on poissa ikiajoiksi, vaan että hän meni edeltä sinne, minne meillä ei vielä ole pääsyä. Hän tiesi mihin oli matkalla, ja pystyi siksi olemaan rauhallinen ja levollinen sairauden ja kuolemankin edessä. Toivon, että sama rauha saisi olla myös minun sydämessäni. Lahjaksi saamani usko kannattelee arjen myrskyissä ja antaa todellakin lepoa ja rauhaa sydämen murheisiin. Ei kaikki ole tässä, vaan elämässä on vielä jotain, mistä meillä on vain pieni ja hauras aavistus. Sitä suojellen ja varjellen menen elämässä eteenpäin.
Kerran vielä tavataan, pidä mulle paikkaa äiti!
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku,
mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä,
viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina,
ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen,
ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen, ja tämä kuolevainen pukeutuu
kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu:
"Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät,
aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.
1 Kor 15: 51-58
Hei!
VastaaPoistaOnpa hyvä että elämä kantaa ja iloa on löytynyt. Se on hyvä asia.
itsekin muistin sen 2kk ajan kuluneen yhtäkkiä ollessani lenkillä. Tuntuu kuin siitä olisi paljon kauemmin..siis äidin kuolemasta
t.isosisko
No jotenkin itsekin hämmästyin että onko siitä vasta 2kk, vaikka tuntuu että jollain tapaa ihan ikuisuus sitten.
VastaaPoistaEn tiedä onko täällä kauempana jotenkin "helpompaa" kun ei ole kaikki muistot koko ajan vastassa, vaikka muistaahan sitä silti. Teillä samat tutut asiat ympärillä koko ajan.
Niin, meidän äidit on menneet sinne mihin me olemme vasta matkalla.
VastaaPoistaOn ihanaa, kun ihminen saa uskossa kuolla :)
Kyllä se on varmasti moni tavoin helpompi totutella uuteen tilanteeseen, kun uskossa saa mennä eteenpäin. Jotenkin se usko kantaa yli myrskyistenkin aikojen, eikä suru ota liikaa tilaa. Ihanaa on ajatella että kerran vielä kohdataan, myös ne, joihin ei tässä elämässä ehtinyt kunnolla tutustua. :)
VastaaPoista