Kaikki ei mahdu laatikkoon

Remontti tässä talossa saa aina aikaan samoja reaktioita; iloa kyllä, mutta myös pysähtymistä pakostakin. Aina tulee jostain komeroiden kätköistä esiin vanhoja valokuvia, muistilappusia ja pankin papereita, joissa ei ole minun nimeni eikä minun kuvani. Aiemmin se kismitti niin, että roskapussin piti olla kovasti lähellä, mutta nyt sydänalaa kirpaisee vain hetken, eikä kaikkea vanhaa tarvitse suinpäin hävittää.

Tämän rempan aikana jo kadonneeksi luullut entiset hää- ja vauvakuvat pulpahtivat taas esiin. Sydän muljahti rinnassa yhden ylimääräisen kuperkeikan, mutta järki voitti ja laitoin kuvat yhteen laatikkoon lapsille muistoksi. Miehen mielestä ainakin hääkuvat voisi laittaa roskiin, mutta minusta lapsilla on oikeus saada ne jossain vaiheessa haltuunsa. Ei ehkä nyt, mutta myöhemmin. Taidan tehdä jokaiselle muksulle oman "muistolaatikon", jonne kerään vanhat kuvat sekä lasten piirrustuksia ja askarteluja. Saavat lootat mukaansa sitten joskus kun lähtevät omilleen.

Kaikki ei mahdu laatikkoon, eikä pidäkään. Menneisyys jättää meihin omat jälkensä, mutta niiden jälkien ei tarvitse määrittää tätä nykyhetkeä eikä tulevaa. Muistan, kun ihan alkuaikoina kovasti mietin josko voisimme olla mieheni kanssa onnellisia, vai olisiko menneisyys liian iso taakka meille molemmille kannettavaksi. Ihana ukkoseni vastasi siihen rauhalliseen tapaansa, että meistä tulee juurikin niin onnellisia kuin itse päätämme. Ei tähän muita tarvita, eikä pidä soppaa hämmentämään päästääkään.

Ihan oikeassahan tuo remppareiska oli, ja olen tosi onnellinen että uskalsin luottaa tähän onneemme. Se oli silloin vasta pienenä loisteena silmäkulmassa, mutta on saanut kasvaa vuosien saatossa käsin kosketeltavaksi. Ei niin, etteikö se kovin helposti livahda läpi sormien, mutta meidän tehtävänämme on pitää siitä huolta ja ruokkia sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Pitäkää huolta rakkaistanne, aika on lyhyt. Ikävinä aikoina muistelkaa alkuaikojen kipinää ja houkutelkaa se takaisin. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo. Kuten yksi lauluntekijä kertoo, "Maailman voi valloittaa jos huvittaa, vaan onnen saa jos uskaltaa rakastaa."

Loppuun laitan kyllä vielä tekstin toiseltakin tekijältä. Koittakaas kuunnella. Aika ihana! Siis laulu... ;)

Tiedän, että silmäni voisivat loistaa lailla tähtien
Tiedän, että voisin olla komea heti aamusta lähtien
Tiedän, että sulla on monta sellaista toivetta
Jota en osaa toteuttaa, joku toinen vois osata

Tiedän olevani hidas ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen

Olen yrittänyt opetella sujuvasti liikkumaan
Ja aina tilaisuuden tullen pyytää sinua kanssani tanssimaan
Vaikka tiedän sulla on varmaan jonossa monta ottajaa
Monella tapaa mua parempaa

Tiedän olevani ujo ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen
Tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen.