Hieman yli puoli vuotta sitten ei meistä kukaan vielä tiennyt mitä päivät tuovat tullessaan. Vain reilu kuukausi, ja äiti oli poissa. Vaikka sairauden tiedettiin olevan parantumaton, jokainen kuvitteli arjen jatkuvan kohtalaisen normaalina ilman sen suurempia ongelmia. Yhtäkkiä elämä kääntyi päälaelleen, eikä mikään ollut niinkuin ennen.
Matkalla tuntemattomaan
Tänä pyhäinpäivänä ikävä on kova. Arki on rullannut ihmeen hyvin, mutta juhlapyhät tuntuvat vaikeilta. Erityisesti harmittaa, etten pääse kotikirkkoon kuulemaan nimienlukua. Meillä eivät kaikki muksut ole kunnossa, eikä parinsadan kilometrin matka silloin ole ollenkaan järkevä vaihtoehto. Näin se välillä menee. Aina ei saa sitä mitä haluaisi.
Onneksi meillä on jälleennäkemisen toivo. Emme jää suruun ja murheeseen ikuisesti. Rakkaus kantaa yli surun ja ikävän. Vaikkei toinen ole enää vierellä, yhteisen elämän muisto lämmittää mieltä joka päivä.
Voi äiti, mulla on sua kamala ikävä! :´/
Voimia sinne ikävän keskelle! Minusta sanoit kerran niin ihanasti, että "tuntuu siltä kuin äiti olisi vain muuttanut sellaiseen paikkaan johon ei nyt vain saa yhteyttä". Koska näinhän se juuri on! Elämä jatkuu ja kerran vielä kohdataan,voi sitä jälleennäkemisen riemua!
VastaaPoistaT:Maija
Kiitos! Niinhän se on, vaikka välillä tuntuu niin surkealta ettei muistakaan hyviä juttuja. Onneksi suurin osa ajasta menee ihan hyvin, nää juhlapyhät taitaa olla vaikeimpia.
VastaaPoista