Minkin metsästystä

Täällä maalla kun ei hirveästi aina ole järjestettyä ohjelmaa, keksivät lapset mieluista puuhaa ihan itse. Ainakin vuoden ajan ovat pojat metsästäneet minkkiä, tarhalta karannutta siis, ei luonnonvaraista. Pohjanmaallahan sijaitsee siis 97 prosenttia Suomen turkistiloista. En nyt ota kantaa turkistarhauksen puolesta tai vastaan, mutta sen sanon ettei otusten meidän pihalle tarvitse tulla pissimään. Oletteko muuten koskaan joutuneet haistelemaan minkin pisua? En suosittele...

Pojilla ei ollut käynyt flaksi koko vuonna, ja välillä kai vähän turhautti. Vaan arvatkaa sitä intoa, kun yhtenä iltana huomattiin kauhea haju rappusilla. Ei voinut erehtyä siitä, kuka oli käynyt pisulla ja etsimässä ruokaa. Pojilla oli ulkovaatteet päällä alta aikayksikön, ja minkkiansa kannettiin sopivaan paikkaan. Meetvursti ei minkkiä kiinnostanut, mutta onneksi löytyi vielä yksi luu grillikyljestä, jolla minkki saatiin satimeen.

Syy miksen minkkiä omalle pihalleni halua, on juurikin tuo pissan karmea haju. Kissojen maaliskuun pisut eivät ole mitään tuohon verrattavaa. Byäk! Minkkihän on myös melkoinen tuholainen, tappaa kaiken pienemmän mikä tielleen tulee. Sukulaisilta vei useamman kanan vaikkei se niitä silti syö, tappaa vain. Sormea ei häkin raosta kannata minkille tarjota, koska kerran puremaan päästyään se ei päästä irti. Tämä kaveri on tarhalta karannut, harvinaisempi valkea yksilö. Narttu kuulemma, minä en noista eroa näe.

Kun otus tajusi, ettei häkistä ulos pääse, se rauhoittui. Vaikken minkeistä tykkää, en halua että elikko stressaa itsensä ihan hepuliin. Onneksi tämä tosiaan lopulta rauhoittui. Olisi voinut luulla poikienkin rauhoittuvan, mutta vielä mitä! Ansaa on nyt kiikutettu ympäri tonttia ja metsänkin puolella, mutta toivotaan ettei elikoita liikuskele vapaana taas ainakaan vuoteen...