Kumpikampi jompikumpi?

Tilasin hennekseltä kauan kaipaamani verhot. Meillähän ei ole makkarin rempan jälkeen (eli viime pääsiäisestä) ollut verhotanko paikallaan, vaan ihan on pärjätty tuolla pimennysverholla. Miehen mielestä huone ei ollut valmiin näköinen kun ei ole verhoja, joten pitihän tuo tanko laittaa tauon jälkeen takaisin.

Verhot on pellavaa, ja sen verran on hintaa etten molempia värejä ota. Nyt harmittaa, etten samalla tilannut sitä kolmatta väriä, eli pellavan väristä. Olisi saanut samantien mallata miltä näyttää. Valkea on jotenkin liian kalpea, ja harmaa näyttää ainakin kuvassa liilaan menevältä. Olemme molemmat harmaan kannalla, mutta mietityttää vielä se pellava... Minä kun en kovin usein halua verhoja vaihtaa, niin olis kiva kun passais valittu väri pitkään. Heti se vaan huonetta pienentää ja pimentääkin, kun verhot laittaa ikkunaan. Kieltämättä valmiimmalta näyttää kun on verhot ikkunassa. ;)

Tänään kävin vielä hakemassa laminaattipalasen, kun saisi tuota ylläolevaa hintaan 5,95 euroa neliö. Melkoisen hyvä tarjous, ja juuri nyt olisi saumaa laittaakin vanha muovimatto pois. Ei tuo värimaailma tuosta kovasti muutu, mutta onko tuo nyt oikea valinta? Olen kauhea jahkaaja, vaikka hyvältähän tuo näyttää. Pitäisi tietty ottaa aina useampi vaihtoehto näytille, niin voisi vertailla. Toisaalta jahkausvimmastukseen kerran sairastunut ei liian monen vaihtoehdon kanssa osaa päättää mitään.

Lähempi tarkastelu kyllä paljastaa lattian olevan jotenkin kellertävämpi kuin luulin, vai liekö vika kameran asetuksissa? Alan kyllä epäilemään kameraa, kun monet kuvat näyttävät eri sävyjä kuin luonnollinen tilanne.

Kaikki ei mahdu laatikkoon

Remontti tässä talossa saa aina aikaan samoja reaktioita; iloa kyllä, mutta myös pysähtymistä pakostakin. Aina tulee jostain komeroiden kätköistä esiin vanhoja valokuvia, muistilappusia ja pankin papereita, joissa ei ole minun nimeni eikä minun kuvani. Aiemmin se kismitti niin, että roskapussin piti olla kovasti lähellä, mutta nyt sydänalaa kirpaisee vain hetken, eikä kaikkea vanhaa tarvitse suinpäin hävittää.

Tämän rempan aikana jo kadonneeksi luullut entiset hää- ja vauvakuvat pulpahtivat taas esiin. Sydän muljahti rinnassa yhden ylimääräisen kuperkeikan, mutta järki voitti ja laitoin kuvat yhteen laatikkoon lapsille muistoksi. Miehen mielestä ainakin hääkuvat voisi laittaa roskiin, mutta minusta lapsilla on oikeus saada ne jossain vaiheessa haltuunsa. Ei ehkä nyt, mutta myöhemmin. Taidan tehdä jokaiselle muksulle oman "muistolaatikon", jonne kerään vanhat kuvat sekä lasten piirrustuksia ja askarteluja. Saavat lootat mukaansa sitten joskus kun lähtevät omilleen.

Kaikki ei mahdu laatikkoon, eikä pidäkään. Menneisyys jättää meihin omat jälkensä, mutta niiden jälkien ei tarvitse määrittää tätä nykyhetkeä eikä tulevaa. Muistan, kun ihan alkuaikoina kovasti mietin josko voisimme olla mieheni kanssa onnellisia, vai olisiko menneisyys liian iso taakka meille molemmille kannettavaksi. Ihana ukkoseni vastasi siihen rauhalliseen tapaansa, että meistä tulee juurikin niin onnellisia kuin itse päätämme. Ei tähän muita tarvita, eikä pidä soppaa hämmentämään päästääkään.

Ihan oikeassahan tuo remppareiska oli, ja olen tosi onnellinen että uskalsin luottaa tähän onneemme. Se oli silloin vasta pienenä loisteena silmäkulmassa, mutta on saanut kasvaa vuosien saatossa käsin kosketeltavaksi. Ei niin, etteikö se kovin helposti livahda läpi sormien, mutta meidän tehtävänämme on pitää siitä huolta ja ruokkia sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Pitäkää huolta rakkaistanne, aika on lyhyt. Ikävinä aikoina muistelkaa alkuaikojen kipinää ja houkutelkaa se takaisin. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo. Kuten yksi lauluntekijä kertoo, "Maailman voi valloittaa jos huvittaa, vaan onnen saa jos uskaltaa rakastaa."

Loppuun laitan kyllä vielä tekstin toiseltakin tekijältä. Koittakaas kuunnella. Aika ihana! Siis laulu... ;)

Tiedän, että silmäni voisivat loistaa lailla tähtien
Tiedän, että voisin olla komea heti aamusta lähtien
Tiedän, että sulla on monta sellaista toivetta
Jota en osaa toteuttaa, joku toinen vois osata

Tiedän olevani hidas ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen

Olen yrittänyt opetella sujuvasti liikkumaan
Ja aina tilaisuuden tullen pyytää sinua kanssani tanssimaan
Vaikka tiedän sulla on varmaan jonossa monta ottajaa
Monella tapaa mua parempaa

Tiedän olevani ujo ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen
Tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen.

Ei herkille

Sotkuvaroitus! Ei herkille! Jos kotisi on aina ihanan siisti ja sisustuslehtiin kelpaava, ohita tämä postaus. Mielenrauhan säilyttämiseksi ei välttämättä kannata tätä blogia pitempään lukeakaan!

Kuten tuli todettua, rempalla on pitkät jäljet. Miten yhden lämpöpumpun ja yhden tilan seinien maalaus voikin aiheuttaa täydellisen kaaoksen joka paikkaan? Vierashuoneen vessa on ainoa nurkka koko talossa, johon tämä sotku ja kaaos ei ole vielä ehtinyt. Paino sanalla vielä.

Tämä sen sai aikaan. Eipä ole valmista. "Hallin" mattona toimii tuollainen beessi paperi, ilopilkkuina siinä maalitahroja ja valkeaa rakennuspölyä.

Kaaos jatkuu keittiössä. Sohva toimii tunnollisesti kaikenmoisen romun kantajana, eikä halua tulla kuvatuksi kun piilottelee sotkun takana.

Ruokapöytäkin on saanut uuden tehtävän rempparojun säilytyspaikkana. Pitänee ehkä roudata tuota kampetta muualle ennen lasten kotiintuloa... Minä ja mies tosin aiomme syödä ruokamme sotkuisen pöydän ääressä. Kuka tässä nyt muka siivota ehtis ennen pastaruuan valmistumista?

Meidän käyttämämme eteinen. Oho. Mitä tuohon voi sanoa?

Vierashuone vauvavermeineen ja ilmapumpun pakkauksineen. Siivoutuukohan nämä pois ennen ensi pyhää? Syytä olisi, kun meille on tulossa silloin yövieraita.

Ja kun selkänsä tuolle sotkulle kääntää, on edessä vielä pahempi. Sortteeraan täällä siis vauvanvaatteita, ihan kuin ei olisi muuta tekemistä tässä. Vauvan vaatteethan on syytä olla laitettuna paria kuukautta ennen laskettua aikaa....

Ei kai se auta kuin huokaista oikein syvään ja aloittaa vaikkapa noista vaatteista. Kyllä tää sotku vielä selätetään!

Nälkä kasvaa syödessä

Ihan kuin tässä pelkässä käytävänpätkässä ei olisi tarpeeksi työtä, haaveilen jo viereisen olohuoneen "pikkurempasta". Viitisen vuotta olen katsellut noita kellertäviä (aika hyvässä kunnossa olevia) tapetteja, ja yhtä monta vuotta toivonut muuta väriä seiniin. Mahiksia laittaa kaikki paikat enemmän toiveiden mukaan ei ole ollut, mutta nyt ehkä olis. Jos siis rouvakin jaksaisi tehdä töitä kuten aiemmin. Vaan eipä jaksa. Höh.

Käytävä ei ole vieläkään valmis, on maalaamista niin seinän kuin ovenkarmienkin osalta. Arvatkaa kuka ne työt käytännössä tekee? Mua jo hävettää kun ei musta ole apua entiseen malliin. Tosin eipä tuo reiska ole valittanut, vaikka työmäärä aina tuppaa kasvamaan. Liekö pullalla ja paijaamisella ollut hyvää tekevä vaikutus? ;)

Komerot jätettiin entiseen malliin, pitää vain hankkia uusia hyllyjä vanhojen tilalle ja laittaa turhaa tavaraa kiertoon. Mitä ihmettä varten sitä säilöö kaikenmoista romua? Lämpöpumpun putki menee siis läpi komeroiden, ja siitä syystä piti vähän tyhjennellä...huhhuh! Ilmalämpöpumpun sisähärveli ei muuten näytäkään ihan hirviöltä, vaikka niin luulin. Tuskin sitä parin viikon päästä edes rekisteröi verkkokalvoillaan.

Inspiraatiokuva on Slettvollin sivuilta, ja ihanalta näyttää. Tosin ei valkeita sohvia meille, kiitos! Tuota pöytää olen himoinnut jo pitemmän aikaa, tosin lasikannella. Sen saisi tilaustavarana kyllä Suomeen, mutta... Hinta on lähemmäs 1500 EUROA, joten eipä taida pöytä meille ilman lottovoittoa kotiutua. Uutta sohvaa ollaan ajateltu, mutta saas nyt nähdä. Minusta kun pitäisi silloin ne seinätkin laittaa uuteen uskoon... Onneksi olohuoneessa ei sentään ole tapetin päälle maalattu, joten työtä olisi pikkuisen vähemmän,

tosin seinäpintaa on enemmän kuin käytävässä. Taitaapi jäädä olkkarin pikkuremppa myöhemmäksi, jos ei nyt tuo reiska tuosta yhtäkkiä saa inspistä tehdä vieläkin enemmän töitä! ;D

Väliaikatietoja

Voi huhhuh! Tätä se pieni pintaremontti joka kerta on... Aina tulisi lisää rempattavaa. Nyt ei ole kyse mistään pakollisesta, mutta jos hyvin tekee työnsä niin nyt olisi oikea aika.

Poikien huoneesta saisi seinän purkamalla vähän isomman, meidän makkarin komero taas pienentyisi. Vaan minnekkäs tukitaan kaikki se romu molemmista huoneista siksi aikaa? Voipi olla, että komerot saavat olla entisellään, ja keskitytään sittenkin vain tähän käytävän remppaan.

Biltemasta (ei mainos, vaikka saa tänne lähettää testattavaksi vimpaimia!) ostettu tapetinpoistaja on kullanarvoinen. Kun sillä höyryttää maalattuakin pintaa, voi hetken päästä maalin repiä pois. Sitten pitää taas tosin höyryttää maalin alta tapettia. Se lähtee kyllä todella paljon helpommin kuin ilman höyryä. Jos tämä mojengi olisiki ollut käytössä makkaria rempatessa...! Höyryn kanssa saa kyllä olla vähän varovainen, on todella kuumaa, joten varoitusteksti on tarpeen.

Aika nopsaan siis saatiin seinät paljaiksi. Keittiön sohvalla tuttu kaaos... Ja kun ei jätesäkkiä löydy, voi tapettiroskat näpsäkästi kerätä tyhjään koiranruokapussiin. (Älkää kysykö miksi olen säkkiä säästänyt...)

Iltapäivällä vielä seinien hionta ja pohjamaalaus. Mies maalaa kun vaimolla vähän käy jo selkään ja mahaakin nipistelee. Ei ole voimat kuten ennen, pakko kai siihen on tottua.

Illalla pohjamaalin kuivuttua ehtii vielä spaklatakin. Mies tekee töitä...

kun vaimo katsoo vierestä ja miettii että vielä näkyy varpaat kun maahan katsoo. Kynnetkin olisivat lakkauksen tarpeessa, mutta mites taivut kun on tuo pallo tuossa edessä?

Kompromissi

Vaimo haluaa pois kaikki vanhat tapetit ja ihkauudet pinnat tilalle. Miestä asia ei kovastikaan liikauta. Mies taas haluaa ilmalämpöpumpun, joka ei vaimoa hetkauta kuin kulmien nosteluun. Mokoma ruma mölkky ei ole sisustuksellinen elementti, ei ainakaan se malli johon mies on iskenyt silmänsä.

Tehdään kompromissi. Ostetaan tapetinpoistovekotin, joka saa miehenkin innostumaan seinien raapimisesta, ja vaimo suostuu lämpöpumpun hankintaan.

Nämä lähtevät tällä viikolla! On tätä kyllä odotettukin! Whoaaaah!

Toisaalta....

Tämä kolho yksilö muuttaa meille juurikin tuohon edellisen kuvan seinälle, josta se näkyy niin keittiöön kuin olohuoneeseenkin. No, kaikkea ei voi saada, mutta ainakin uudet seinäpinnat joskus elämässä. Vaimo on tyytyväinen, samoin mies, vaikka joutuikin narratuksi tapettien repimiseen. Vaimo lupaa keittää kaffea aina kun sitä tarvitaan, pullaakin voi joskus saada ja iltaisin paijausta. Kompromissi ei olekaan kirosana. :)

Hyvää uutta vuotta 2012!

Mietteliään näköisen luminallukan kera toivottelen jokaiselle oikein hyvää ja siunattua uutta vuotta 2012! Pidetään pää pinnalla vaikka sukellettaisiinkin kohti uusia haasteita. :) Niitä tulee ainakin omassa elämässä olemaan varmasti taas ihan reippaasti.