Luin tässä hiljattain Ulla-Christina Sjömanin kirjoituksen vehnänjyvän laista. Näin pääsiäisen aikaa se puhutteli erityisesti. Sjöman oli kylvänyt rairuohoa, ja muutama siemen oli tippunut purkin ulkopuolelle. Eiväthän ne sivuun pudonneet siitä mihinkään kasvaneet.
Samoin koen meidän laitamme olevan. Vehnänjyvän laki koskee meitä kaikkia. On kaiketi kyse siitä, mitä me voimme antaa itsestämme toisille. Monesti sitä miettii että mitä ihmettä minä tästä ja tuosta taas saan. Voisikos joskus ajatella toisin, mitä toiset tästä saavat? Voinko minä antaa toisille sitä, mitä he tarvitsevat?
Ei sen tarvitse olla aina jotain SUURTA ja elämää mullistavaa, vaan ihan arjen pieniä asioita. Monesti se kiteytyy lasten tullessa taas tuhannen kerran ulkoa sisälle pyytämään että laittaisin haalarin kuminauhan kengän alle, tai vetäisin housunlahkeen kumpparin päälle. Tai zorro-naamion värkkäämistä, vaikka zorro ei omasta mielestä kuulu pääsiäiseen... Tai iltasadun lukemiseen kun on itse rättiväsynyt ja haluaisi lapset sänkyyn vain mahdollisimman nopsaan, että saisi itse hieman hengähtää. (näin meillä...)
Äitini sanoi aikoinaan, ettei itsekäs elämä tuo onnea. Elämän jakaminen toisten kanssa ja toisten hyväksi tekee elämästä mielekkään. Ei helpon, mutta kaikessa kaaottisuudessaan elämisen arvoisen.
Siunattua pääsiäistä kaikille!
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Johanneksen evankeliumi, 12:24-26
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti